• Miia Soininen

Osaatko toimia oikein, jos koet seksuaalista häirintää?

Ensimmäinen ohje työpaikalla: älä vähättele.

Osaatko toimia oikein, jos koet seksuaalista häirintää? Kuva 1 / 1

Työterveyslaitos julkaisi ohjeet, joilla pääsee eroon seksuaalisesta häirinnästä työpaikalla.

TTL muistuttaa, että seksuaaliselle häirinnälle pitää asettaa samanlainen nollatoleranssi kuin muullekin epäasialliselle kohtelulle, kuten työpaikkakiusaamiselle. Työnantajalla on velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin häirinnän poistamiseksi.

Seksuaalinen häirintä tarkoittaa ei-toivottua sanallista tai fyysistä seksuaalisväritteistä käyttäytymistä, jonka kohde kokee vastentahtoisena. Häirintä voi olla luonteeltaan hyvin erilaista.

Jos koet seksuaalista häirintää, toimi näin:

• Älä vähättele tapahtunutta.

• Reagoi välittömästi. Älä oleta, että käytös loppuu jos sitä ei ole huomaavinaan.

• Ota asia heti puheeksi häiritsevästi käyttäytyvän kanssa. Hän ei itse välttämättä tiedä, että hänen käyttäytymisensä koetaan häiritsevänä.

• Kerro, minkälaisen käyttäytymisen olet kokenut häiritsevänä.

• Pyydä tarvittaessa esimerkiksi työtoveri avuksi asian puheeksi ottamisessa.

• Jos sinusta tuntuu vaikealta ottaa asia puheeksi häiritsevästi käyttäytyvän henkilön kanssa, vie asia suoraan esimiehelle. Tässä saat tukea esimerkiksi työsuojeluvaltuutetultasi tai työterveyshuollosta.

• Jos ahdistelu toistuu, kirjaa tapahtumat: missä ja milloin, keitä oli paikalla. Säästä esimerkiksi mahdolliset häiritsevät ja loukkaavat sähköpostit.

• Jos koet häiritsijäksi esimiehesi, ilmoita asiasta hänen esimiehelleen. Tarvittaessa voit myös pyytää apua ja neuvontaa työsuojeluviranomaiselta (AVI), omalta ammattiliitolta, luottamushenkilöltä tai tasa-arvovaltuutetulta.

Ilmiö on monelle tuttu

#Metoo-kampanja sai suomalaiset avautumaan kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä.

– On hyvä, että tämä monella työpaikalla vaiettu aihe saa päivänvalon. On tärkeää, että asiaa ei sallita työpaikalla eikä kenenkään kokemuksia pidä väheksyä, sanoo TTL:n johtaja Krista Pahkin.

Naisista 3 prosenttia ja miehistä prosentti sanoi kokeneensa seksuaalista häirintää työssään vuonna 2009. Tämä tarkoittaa noin 31 000 naista ja noin 12 000 miestä.

Lisätietoa asiasta TTL:n sivuilla.

Kuva: Fotolia

Lue lisää terveydenhuollossa tapahtuvasta häirinnästä perjantaina 24.11. ilmestyvästä Lääkärilehdestä.

Lisää aiheesta

Minä puhun nyt
Lääkärit ilman rajoja irtisanoi 19 seksuaalisen häirinnän takia
Lääkärit ilman rajoja -järjestö irtisanoi 19 seksuaalisen häirinnän takia

Kirjoittajat
Miia Soininen

Lisää aiheesta

Uusimmat

Luetuimmat

Uusimmat | potilaanlaakarilehti.fi

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Rokotetutkija sai huijaripalkinnon

Rokotteiden vastaisen liikkeen nousu perustui väärennettyihin tuloksiin.

Ajassa
Kela lopettaa Kelain-palvelun itsenäisille ammatinharjoittajille

Kelain on ensi vuoden alusta lääkäreiden käytössä vain määrättäessä satunnaisesti reseptejä ilman ansaintatarkoitusta.

Ajassa
Rokotetutkija sai huijaripalkinnon

Rokotteiden vastaisen liikkeen nousu perustui väärennettyihin tuloksiin.

Työssä
Näin teet hyvän B-lausunnon

Vaikka lääkehoito on suositusten mukaista, sitä ei välttämättä korvata sairausvakuutuksesta.

Tiedepääkirjoitus
Suolistosyövän hoito tarkentuu

Ennusteen ratkaisee taudin levinneisyys toteamishetkellä Raija Kallion mukaan.

Pääkirjoitus
Uuni pullollaan

Pekka Nykänen: Lääkisten sisäänotto on liian suuri.

Ajassa
Mutkan kautta lääkäriksi

Moni aloittaa lääketieteen opinnot heti lukion jälkeen. Osalla on ­kokonainen tutkinto toiselta alalta. Lääkärilehti kysyi kahdelta toisen tutkinnon suorittaneelta, miltä lääkisopinnot maistuvat.

Ajassa
Opiskelu on ylittänyt odotukset

Adalmiina Koivisto ja Samuel Kari aloittivat tänä syksynä lääkäriopinnot Tampereen yliopistossa.