Ajan­kohtai­sta

Osmo Soinivaara peruspalveluministeriksi

– Minusta on ihan selvää, että kuljemme kohti aikoja, jolloin yksityissektorin vastuu terveydenhuollosta tulee kasvamaan. Sen takia pelisäännöt yksityissektorin ja julkisen sektorin välillä pitäisi saada aika selkeiksi, sanoo peruspalveluministeriksi siirtyvä vihreiden kansanedustaja, valtiotieteen lisensiaatti Osmo Soininvaara.

Soininvaara sanoo olevansa kiinnostunut hieman rationalisoimaan yksityissektorin ja julkisen sektorin työnjakoa. – Minusta julkisten sairaaloiden vuokraaminen yksityislääkärien vastaanottotarkoituksiin on asia, jota voisi positiivisessa mielessä harkita, hän toteaa.

Häntä askarruttaa myös julkisen sektorin ja yksityissektorin muodostama kokonaisuus lähetekäytännössä: – Ei voi olla oikein järkevää, että julkisella puolella on tiukka portinvartiointijärjestelmä, joka vuotaa yksityisen puolen kautta kuin seula. En ole varma, kumpi on väärässä, mutta eivät ne yhtä aikaa voi olla oikeassa, Soininvaara huomauttaa kertoen seuranneensa ilmiötä aikanaan HYKS:n hallinnossa.

– Eräät kunnat yrittivät vähentää HYKS:n käyttöä kovin paljon mutta maksoivat samaan aikaan suuria summia potilaista, jotka menivät HYKS:aan yksityislääkärin lähetteillä. Mielestäni nämä kunnat yrittivät vähentää HYKS:n käyttöä aivan liian paljon, joten siinä mielessä oli ymmärrettävää, että vuoto tapahtui tätä kautta.

Julkisen ja yksityisen sektorin työnjaon kannalta Soininvaaraa kiinnostaa myös nykyinen kalliiden lääkkeiden korvauskäytäntö.

Osmo Soininvaara siirtyy peruspalveluministeriksi 14. huhtikuuta hallituksesta eroavan Eva Biaudet’n tilalle. Peruspalveluministerin salkkua vuoden hoitanut Biaudet odottaa syksyllä syntyvää lasta. Biaudet palaa hallitukseen kahden vuoden kuluttua vielä vuodeksi.

Peruspalveluministerin salkku jaettiin jo hallitusta muodostettaessa Biaudet’n ja Soininvaaran kesken kahdeksi kahden vuoden jaksoksi. Soininvaaran piti ryhtyä hoitamaan tehtävää vasta vuoden kuluttua. Biaudet’n yllätysraskaus kuitenkin muutti tilanteen. Tehtäviä pidettiin järkevämpänä vaihtaa jo nyt kuin etsiä Biaudet’lle sijaista puoleksi vuodeksi syksyllä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030