Lehti 32: Ajan­kohtai­sta 32/1996 vsk 51 s. 3405

Oulun Diakonissalaitos täyttää 100 vuotta

Martti Lutherin päivänä, 10.11. Oulun Diakonissalaitos viettää 100-vuotisjuhliaan. Tämä pienestä puutalosta kokonaisen korttelin suuruiseksi kasvanut sairaanhoidon ja myöhemmin myös kuntoutuksen keskus on säilyttänyt asemansa pohjoisen Suomen edelläkävijänä monella lääketieteen erikoisalalla. Laitos perustettiin kouluttamaan sairaanhoitajia Pohjois-Suomen seurakuntien tarpeisiin. Ensimmäiseltä kurssilta valmistui kolme diakonitarta, jotka olivat saaneet käytännön koulutuksensa laitoksen omassa 5-paikkaisessa sairaalassa. Diakonittaret, myöhemmin diakonissat, velvoitettiin toimimaan valmistumisensa jälkeen seurakunnan paveluksessa kiertävinä sairaanhoitajina.

Laitoksen ensimmäinen lääkäri ja sairanhoidon opettaja oli piirilääkäri Konrad Relander (myöh. ReijoWaara), joka tunnetaan myös suomalaisen terveydenhuollon ja sosiaalilääketieteen uranuurtajana. Tultuaan valituksi valtiopäiville 1897 Relander ajoi läpi aloitteen valtionavusta kiertävien sairaanhoitajien palkkaamiseksi maalaiskuntiin. Vuonna 1903 Relander julkaisi ensimmäisen suomenkielisen sairaanhoidon oppikirjan, jonka hän toimitti Diakonissakodissa pitämiensä luentojen pohjalta.

Vuosisadan alussa Diakonissakoti laajeni ja 1930-luvulle tultaessa siellä työskentelivät ensimmäiset Pohjois-Suomen erikoislääkärit, joista silmälääkäri Lauri Kiianmies lienee tunnetuin. Hän oli ainoa silmälääkäri koko pohjoisen Suomen alueella, ja hänen vastaanotolleen tultiin kaukaisinta Lappia myöten.

Sota-ajan laitos toimi sotasairaalana, osan aikaa saksalaisten käytössä. Sodan jälkeen alkoi laitoksen voimakas laajentaminen. Lisäosia rakennettiin ja osa niistä vuokrattiin läänin- ja yliopistosairaalan käyttöön. Oulun Diakonissalaitos piti kuitenkin osan sairaansijoista koko ajan oman sairaalansa käytössä. Vuokralaisten siirryttyä omiin tiloihinsa tilalle tulivat mm. Sotainvalidien veljeskoti, Reisjärven sopeutumisvalmennuskeskus ja Pohjois-Suomen saattohoitokeskus.

Lue myös

Nykyisin Oulun Diakonissalaitos on Suomen suurin yksityinen sairaala, jonka palveluja ostaa mm. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri. Valtionosuusjärjestelmän muututtua 1993 kunnat saivat oikeuden ostaa sairaanhoidon palveluja myös yksityissairaaloilta. Tämä on mahdollistanut mittavan yhteistyön suoraan ympäristökuntien kanssa.

Oulun Diakonissalaitos on toiminut myös yhteistyössä Tallinnan kaupungin kanssa osallistuen kaupungin kuntoutusjärjestelmän suunnitteluun. Hanke on antanut suuntaviivat koko Viron kuntoutuksen kehittämiselle. Uusin yhteistyökumppani on Karjalan tasavalta, jonka kanssa laitos ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri käynnistävät Karjalan tasavallan kuntoutusjärjestelmän kehittämishankkeen.

Oulun Diakonissalaitoksessa on nykyisin 236 sairaalavuodepaikkaa, 48 vanhainkotipaikkaa ja vanhus- ja vammaisasuntoja 107:lle. Hoitohenkilökuntaa on 570 ja lääkäreitä 125. Laitoksen liikevaihto on 150 mmk vuodessa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030