Ajan­kohtai­sta

OYS avasi sepelvaltimopotilaan digihoitopolun

Polku on suunnattu aluksi työikäisille potilaille.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1

OYS avasi tänään sepelvaltimopotilaan digihoitopolun.

Kyseessä on OYS:n sepelvaltimopotilaiden hoitoa varten tehty, omahoitoa helpottava sähköinen asiointipalvelu. Se on tehty Terveyskylä.fi-alustalle.

Digipolun rakentamistyössä lähtökohtana olivat kokemukset, joiden mukaan potilas tunsi jäävänsä kotiutumisen jälkeen yksin.

Tavoitteena on tehostaa hoitoprosessia, osallistaa potilasta paremmin omahoitoonsa sekä turvata sairaalan jälkeisen hoidon ja kuntoutumisen aktiivinen käynnistyminen.

– Lähdimme liikkeelle potilas keskiössä, sanoo hoitopolkua luomassa ollut sairaanhoitaja Hanna Mikkonen OYS:n kardiologian osastolta tiedotteen mukaan.

Sähköisessä kanavassa on muun muassa oirepäiväkirja, johon potilas merkitsee verenpainearvonsa, joista terveydenhuollon ammattilainen saa seurantatietoa.

Ensimmäinen kontrolli sairaalahoidon jälkeen tapahtuu sähköisesti. Siihen kuuluvat verikokeissa käynti ja digihoitopolulla täytettävä kysely.

Sähköisesti kyselyn täyttäminen kestää muutaman minuutin, kun puhelinkeskustelu on tähän mennessä vienyt sekä potilaan että ammattilaisen aikaa 10–15 minuuttia.

Kyselyn ja verikokeiden jälkeen sairaanhoitaja arvioi hoidon toteutumista ja konsultoi tarvittaessa sydänlääkäriä.

Palveluun on myös koottu potilaiden usein kysymiä kysymyksiä ja vastauksia niihin. Siellä on myös viestitoiminto kiireettömiä yhteydenottoja varten.

Sepelvaltimotautipotilaan digihoitopolku on suunnattu aluksi työikäisille potilaille. Polulle pääsee lääkärin lähetteellä.

Uusia digihoitopolkuja tulossa

Terveyskylä-verkkopalvelu ja digihoitopolut ovat osa Virtuaalisairaala 2.0 -hanketta. Kyseessä on kaikkien Suomen yliopistollisten sairaaloiden asiakaslähtöisten digitaalisten palveluiden kehittämishanke.

Lue myös

Terveyskylässä on myös kansallisia digihoitopolkuja kuten aikuisten insuliinipuutosdiabeetikkojen digihoitopolku, joka on jo otettu käyttöön useissa yliopistosairaaloissa.

Valmistumassa ovat lisäksi aikuispsykiatrian, selkäydinvammapoliklinikan, leikkaukseen tulijan sekä nivelreumapotilaiden hoitokanavat.

Digihoitopolut voivat kytkeytyä sairaalahoitoon tai toimenpiteeseen, mutta voivat olla myös valmennus- ja terapiaohjelmia. Kanavia rakennetaan potilas- ja klinikkalähtöisesti. Ne voivat sisältää kyselyjä, testejä ja ajanvarausmahdollisuuden, etävastaanoton tai vuorovaikutusta viestein.

Valtakunnallisesti digihoitopolkuja on nyt 85. Ne palvelevat nyt noin 10 000:ta potilasta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030