Kiireisellä päivystyspoliklinikalla päihdeongelmaiset asiakkaat eivät välttämättä herätä henkilökunnan sympatiaa. Päihdepotilaan rimpuilu ongelmavyyhtensä kanssa ei aina jaksa innostaa edes päihdehuollon palvelupisteissä.

– Päihdeongelmaiset määritellään yleensä joko sairauden uhreiksi tai heidän nähdään itse aiheuttaneen ongelmansa. Heille tarjotaan apua ja hoitoa, mutta pahimmillaan ammattiauttajat saattavat kyynistyä, koska päihdeongelmainen ei näytä haluavan itse korjata omaa tilannettaan.

Näin pohtii valtiotieteiden maisteri Outi Hietala väitöskirjassaan, joka tarkastetaan Helsingin yliopistossa perjantaina 8. maaliskuuta. Etnografisen tutkimuksen aineisto koostuu pääasiassa muistiinpanoista, jotka on kerätty A-klinikan päihteettömässä asiakaskahvilassa kahdeksan kuukautta kestäneen kenttätutkimuksen aikana. Hietalan mukaan kahvilassa aikaansa viettäneistä asiakkaista osa ponnisteli hoidon ja ammattiauttajien tuella kohti niin sanottua normaalia elämää. Toiset taas näkivät niin juomisen kuin päihdepalvelut osana miehistä kamppailua, uhmaa ja pakkoihin alistumista.

– Näiden ihmisten toiminta ja epäloogisuus voi turhauttaa. Päihdeongelmaisten toiminnan mieltä tai mielettömyyttä ei kuitenkaan voi ymmärtää irrallaan maailmasta, jossa he elävät, Hietala sanoo.

Potilas voi olla sekavassa tilassa, rauhoittavia lääkkeitä hakeva tai itseään jatkuvasti telova, päihteiden vuoksi sosiaaliset suhteensa menettänyt avunhakija. Hietala sanoo ymmärtävänsä myös lääkärien näkökulmaa, josta katsoen vastaanotolle tunkeva päihdeongelmainen potilas herättää väistämättä voimakkaita turtumuksen tai turhautumisen tunteita.

Aitous on osa tietoista ammatillisuutta

– Moraaliset kysymykset ovat väistämättä läsnä näissä kohtaamisissa. Lääkäri voi silti yrittää ylläpitää edes neutraalia asiallisuutta, mikä voikin olla paras lähestymistapa esimerkiksi nuorelle, vielä vähällä elämänkokemuksella varustetulle lääkärille. Oleellisinta on kohtaamisen aitous – ja pahinta potilaan peitelty halveksunta tai suoranainen nöyryytys lääkärin oman moraalisen ylemmyyden korostamiseksi, sanoo Hietala.

Hietalan mukaan päihdepotilaat arvostavat yleensä lääketieteen korjaavaa ulottuvuutta ja kokevat saaneensa terveydenhuollosta apua esimerkiksi vieroitusoireisiinsa tai vammoihinsa. He kuitenkin havaitsevat hyvin herkästi ylimielisyyden, kyynisyyden ja tuomitsevuuden, jota lääkäri saattaa yrittää peittää esimerkiksi kaikentietävyydellä.

Hietalan mukaan lääkärin ei tarvitse väkisin yrittää ymmärtää potilasta tai teeskennellä myötätuntoista, vaan pikemminkin tunnistaa omat tunteensa ja asenteensa. Joskus vähemmän myötämielinen otekin voi olla perusteltu.

– Eräs kahvilan miehistä kertoi minulle kohdanneensa kerran lääkärin, joka miehen vammoja paikatessa ja synkeää elämäntarinaa kuunnellessa kysyi kesken kaiken: “Kuinka kauan aiot vielä juoda, jotta saisit perheesi ja työpaikkasi takaisin?”. Mies oli ensin suuttunut, mutta suuttumuksesta toivuttuaan etsinyt töitä. Lääkärin suora puhe oli haastanut hänet miettimään oman juomisensa seurauksia ja omaa tilannettaan, kuvailee Outi Hietala.

– Moraalisen haastamisen ja ja moralismin välinen raja on kuitenkin hyvin hauras. Viime kädessä kyse on potilaan ja lääkärin välisestä suhteesta, vuorovaikutuksessa välittyvistä motiiveista ja vaikuttimista. Täysin erilaisesta, kenties turvatusta maailmasta lähtöisin oleva, toisenlaiseen elämään kuuluvan juomisen arvostelu ei siis auta, pohtii Hietala.

Väitöskirja “A-klinikan asiakaskahvilassa – etnografinen tutkimus asiakkaiden juomiselle ja ammattiavulle antamista merkityksistä kuuluu yhteiskuntapolitiikan alaan. Outi Hietala toimii päihde- ja mielenterveyskuntoutuksen tutkijana Kuntoutussäätiössä.

Ulla Järvi

Kuva: Pixmac