Lehti 5: Ajan­kohtai­sta 5/2003 vsk 58 s. 494

Palkansaajat evästivät jo seuraavaa hallitusta

Ulla Järvi

- Palkansaajajärjestöt korostavat seuraavalla vaalikaudella työllisyysasteen nostamista ja työn verotuksen alentamista. Tärkeitä teemoja ovat myös työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen, työelämän uudistaminen kolmikantaisesti, hyvinvointipalvelujen turvaaminen sekä panostukset aluepoliittisiin toimiin. Olennaista on palkansaajien aseman parantaminen työmarkkinoilla. Näin kauniisti todetaan suurimpien palkansaajajärjestöjen, SAK:n, STTK:n ja Akavan yhteisessä vetoomuksessa poliittisille puolueille.

Tämän viikon tiistaina järjestöt olivat kutsuneet kaikki puoluejohtajat vastaamaan paneliin, jossa keskityttiin nimenomaan palkansaajia kiinnostaviin kysymyksiin. Vaalien alla onkin hyvä kysyä, koska vastauksia ja lupauksia on aina tarjolla.

Puoluejohtajista varsinkin Paavo Lipponen (sd) ja Anneli Jäätteenmäki (kesk) ottivat selkeästi kantaa kolmikantayhteistyön jatkumiseen. Lipponen jopa julisti yhdeksi teesikseen naisten ja miesten palkkatasa-arvo-ohjelman; jonka sisältö tosin jäi hieman hämäräksi. Muutoinkaan puoluejohtajien työelämän tuntemusta ei voi kehua. Lipponen esimerkiksi moitti Jäätteenmäkeä siitä, ettei tämä tiedä sairaanhoitajien palkkauksesta mitään. Itse Lipponen väitti sairaanhoitajien saaneen tällä kierroksella kaksinkertaisen palkankorotuksen muihin verrattuna. Tämä tieto taas teilattiin yleisön joukosta.

Onnistuuko veroale?

Lue myös

Veroalesta puoluejohtajat ovat yhtä erimielisiä kuin palkansaajajärjestötkin. Akavan mielestä työn tekemistä ja työllistämistä on edistettävä vaalikauden mittaisella palkkaverotuksen alentamisohjelmalla. Ansiotuloverotusta pitäisi alentaa vastaamaan eurooppalaista keskitasoa kaikilla tulotasoilla, ja ylin marginaalivero tulee alentaa 50 prosenttiin.

- Tulevan hallituksen tulee kuitenkin mitoittaa veroratkaisunsa niin, että peruspalvelut voidaan rahoittaa. Hyvinvointiyhteiskunnan ylläpito ei edellytä muita maita korkeampaa veroastetta, ilmoitti Akavan puheenjohtaja Risto Piekka. Hänen esikuntakaartinsa tosin selvitti moisen yhtälön olevan mahdollista vain talouskasvun pysyessä vähintään kolmessa prosentissa. Tähän puolestaan eivät ekonomistit tällä hetkellä usko.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030