Ajan­kohtai­sta

Palliatiivisen hoidon osaamisessa puutteita

Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on toistuvasti havainnut puutteita lääkärien tiedoissa ja taidoissa, kun kyse on palliatiivisesta hoidosta. TEO ehdottaa, että opetusministeriö ryhtyisi toimenpiteisiin etenkin lääkärien peruskoulutukseen sisältyvän palliatiivisen hoidon opetuksen kehittämiseksi ja kliinisen osaamisen parantamiseksi.

TEOn mukaan yleisiä virheitä parantavasta hoidosta oireenmukaiseen hoitoon siirryttäessä ovat hoito vain yhdellä kipulääkkeellä ja kivun alihoitaminen, kun iäkkään ihmisen kipua ei osata tunnistaa. TEOn mukaan kivun alihoitaminen on varsin yleistä.

Valvonnan yhteydessä on myös havaittu nykyään taitovirheeksi miellettyä pitkäaikaisen kivun hoitoa lyhytvaikutteisilla, pistettävillä opioidivalmisteilla, vaikka hoidossa voitaisiin käyttää pitkäaikaisesti vaikuttavia lääketabletteja ja kipulaastareita. TEOn mukaan puutteita on toistuvasti havaittu myös esimerkiksi hengitysvaikeuksien ja nestetasapainon hoidossa.

Oikeusturvakeskus toteaa, että Suomessa käytettiin vielä viime vuonnakin vähemmän opioidivalmisteita kuin muissa Pohjoismaissa, vaikka maiden väliset erot ovatkin supistuneet. TEO viittaa Lääkärilehdessä tänä vuonna julkaistuun tutkimukseen, jonka mukaan syöpähoidon oireenmukaisessa hoidossa oli selviä puutteita sekä erikoissairaanhoidossa että perusterveydenhuollossa. Tutkimuksen mukaan lääkärit tunsivat tarvitsevansa lisää koulutusta oireenmukaisessa hoidossa.

TEO muistuttaa, että palliatiivisen hoidon osaamisen merkitys kasvaa väestön vanhetessa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030