Palliatiivisen lääketieteen opetus sai suosituksen
Opetuksen aihealueista vuorovaikutus, psykososiaalinen tuki ja hoitolinjaukset vaativat eniten kehittämistä. Kaikkiin tiedekuntiin tarvitaan oppiaineelle nimetyt opetushenkilöt.
– On parempi kohdata vaikea tilanne opettajan kanssa kuin joutua siihen kylmiltään valmistumisen jälkeen, Tiina Saarto sanoo.
Juho Lehto oli puheenjohtaja asiantuntijaryhmässä, joka laati suosituksen palliatiivisen lääketieteen opetussuunnitelmasta perusopetuksessa.
Palliatiivisen lääketieteen perusopetuksen opetussuunnitelman tänä vuonna julkaistu suositus on jo ehtinyt vaikuttaa laadinnasta vastanneen asiantuntijaryhmän puheenjohtajan Juho Lehdon opetukseen.
Hän on palliatiivisen lääketieteen dosentti ja Tampereen yliopistollisen sairaalan Palliatiivisen keskuksen ylilääkäri.
Lehto on pitänyt tänä keväänä tietoiskun palliatiivisen hoidon perusasioista neljännen vuosikurssin opiskelijoille, jotka ovat menossa kesätöihin esimerkiksi terveyskeskusten vuodeosastoille. Hän aikoo myös lisätä vuorovaikutuksen opetusta, kuten suosituksessa ehdotetaan.
Aihealueista juuri vuorovaikutus, psykososiaalinen tuki ja hoitolinjaukset vaativat Lehdon mielestä eniten kehittämistä palliatiivisen lääketieteen opetuksessa.
Oppiaine tarvitsee opettajan
Järjestämisen kannalta olisi suotavaa, että jokaisessa lääkäreitä kouluttavassa tiedekunnassa olisi oppiaineelle nimetty opetushenkilö.
– Jos ei ole oppiaineesta vastaavaa henkilöä, minun on vaikea nähdä, että opetussuunnitelma pysyy systemaattisesti mukana vuosikausia, Lehto sanoo.
Tällä hetkellä tällainen on vain Helsingissä ja Tampereella.
Juho Lehto on heistä toinen. Hän on palliatiivisen lääketieteen kliininen opettaja Tampereen yliopistossa. Toinen on Helsingin yliopiston palliatiivisen lääketieteen professori Tiina Saarto. Muualla opetusta on voitu järjestää esimerkiksi syöpätautien kursseilla.
Uudelle, valtakunnallista yhtenäistämistä tavoittelevalle suositukselle on tilausta, sillä 58 prosenttia vuosina 2007–2016 valmistuneista lääkäreistä arvioi saattohoidon peruskoulutusvaiheen opetuksen vastaavan lääkärin työtä erittäin huonosti.
Tämä ilmenee Lääkäri 2018 -kyselytutkimuksesta, jonka tekemiseen osallistuivat Lääkäriliitto, sosiaali- ja terveysministeriö sekä lääketieteelliset tiedekunnat.
Opiskelijat kokevat taidot hyödyllisiksi
Lääketieteen opiskelijat kokevat palliatiivisen osaamisen tärkeäksi. Tämä ilmeni muun muassa kyselyssä, joka tehtiin valmistuville lääkäreille keväällä 2019. Sen mukaan 98 prosenttia koki taidon hyödylliseksi. Sen koetaan myös ylipäätään tukevan lääkärin ammattitaitoa.
Kyselyä käytettiin suosituksen laadinnan apuna. Tuloksista on tulossa artikkeli Lääkärilehteen alkusyksystä.
Sekä Saarron että Lehdon tuntuma on, että viimeistään kesätyöt lääkärinä auttavat opiskelijoita ymmärtämään, että useimmat lääkärit törmäävät parantumattomasti sairaisiin potilaisiin ja palliatiiviselle osaamiselle on käyttöä.
Molemmat toivovat, että palliatiivisesta lääketieteestä tulee luonteva osa kaikkien lääkäreiden ammattitaitoa. Useimmat lääkärit kohtaavat työssään parantumattomasti sairaita potilaita: keuhkolääkärit COPD-potilaita, kardiologit sydämen vajaatoiminnasta kärsiviä, neurologit aivoverenvuodon kokeneita.
– Puhumattakaan yleislääkäreistä, geriatreista ja onkologeista, joille palliatiivinen hoito on ydinosaamista, Lehto sanoo.
Osan opetuksesta voi integroida muille erikoisaloille, mutta tarvitaan myös kokoavaa opetusta. Sen aika on suosituksen mukaan opintojen loppupuolella.
– Siinä kristallisoituu alan syvä sisältö, Juho Lehto kuvaa.
Tiina Saarto korostaa, että opiskelijoiden on tärkeää myös nähdä saattohoitopotilaita opetuksen aikana. Helsingissä opiskelijat ovat yhden päivän saattohoito-osastolla ja puoli päivää Terho-kodissa.
– Ja vaikeita tapauksia ei pidä piilottaa. On parempi kohdata vaikea tilanne opettajan kanssa kuin joutua siihen kylmiltään yksin valmistumisen jälkeen, hän sanoo.
WHO:n määritelmä huomioi läheiset
Palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan kuolemaan johtavaa tai henkeä uhkaavaa sairautta sairastavan potilaan ja hänen läheistensä aktiivista kokonaisvaltaista hoitoa.
Sen tarkoituksena on lievittää ja ehkäistä fyysistä, psyykkistä ja eksistentiaalista kärsimystä sekä parantaa elämänlaatua tunnistamalla ja hoitamalla kipua ja muita oireita sekä tarjoamalla psyykkistä, sosiaalista ja eksistentiaalista tukea.
WHO:n tiivistetty määritelmä palliatiivisesta hoidosta
Lähde: Palliatiivisen lääketieteen perusopetus -suositus opetussuunnitelmasta yliopistojen lääketieteellisissä tiedekunnissa
Kolmen opintopisteen suunnitelma
Suosituksen mukaan palliatiivisen lääketieteen opetuksen laajuus lääketieteen lisensiaatin tutkinnossa on kolme opintopistettä.
Opetettavia aihealueita ovat kipu, muut oireet, psykososiaalinen tuki ja eksistentiaaliset näkökulmat, vuorovaikutus, etiikka, tiimityö ja itsereflektio ja saattohoito.
Suositus mainitsee erikseen opetuksen integroinnin kipulääketieteen, syöpäsairauksien, geriatrian, yleislääketieteen, keuhkosairauksien, kardiologian, sisätautien, neurologian, akuuttilääketieteen, anestesiologian, kirurgian ja lastentautien opetukseen.
Opetus on osin moniammatillista. Suositus on, että syventävien opintojen opinnäytetyön voi tehdä palliatiivisesta lääketieteestä.
Ajallisesti opetus painottuisi viidenteen ja kuudenteen vuosikurssiin, mutta perusteita voidaan opettaa jo aiempina vuosina.
Edupal-hankkeen suositus on synteesi
Palliatiivisen lääketieteen perusopetus -suositus opetussuunnitelmasta yliopistojen lääketieteellisissä tiedekunnissa on julkaistu alkuvuonna 2020. Sen on laatinut Edupal-hankkeen asiantuntijaryhmä. Edupal on palliatiivisen hoitotyön ja lääketieteen koulutuksen kehittämishanke. Kyseessä on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama korkeakoulutuksen kehittämisen kärkihanke.
Hankekonsortioon kuuluvat kaikki Suomen lääketieteelliset tiedekunnat.
Laadinnassa on käytetty apuna muun muassa eurooppalaisia suosituksia, valmistuville lääkäreille tehtyä kyselyä sekä palliatiivisen lääketieteen erityispätevyyden omaavilta lääkäreiltä ja muilta asiantuntijoilta työpajoissa koottuja ajatuksia.
