Lehti 32: Ajan­kohtai­sta 32/1999 vsk 54 s. 3993

Papa-diagnostiikka tehostui

Papa-diagnostiikkaa tehostamaan tarkoitetusta Papnet-laitteesta on saatu hyviä kokemuksia HYKS:n Naistenklinikassa. Laitteella on nyt vuoden ajan tutkittu kaikki HYKS:n papa-näytteet. Tämän vuoden alusta alkaen on myös kolmasosa koko Suomen papa-joukkotarkastusnäytteistä satunnaistettu tutkittavaksi Papnetillä. Lokakuun loppupuolella laitteella oli tutkittu kaikkiaan noin 27 000 näytettä.

Tulokset ovat samansuuntaiset sekä HYKS:n näytteiden että koko maan joukkotarkastusnäytteiden osalta:

-Löydösten kokonaismäärä on kutakuinkin ennallaan, mutta vahvempia muutoksia löytyy hiukan enemmän kuin aikaisemmin, ja osa niistä on aiemmin vaikeasti havaittavissa olleita pieniä atyyppisia soluja, kertoo dosentti Pekka Nieminen ja muistuttaa, että tulokset ovat vielä aivan alustavia.

-Emme edes vielä tiedä, miten löydökset korreloivat histologisten löydösten kanssa, hän huomauttaa.

Opetusta laite on Niemisen mukaan tehostanut huomattavasti, koska löydökset saadaan kuvannetuiksi.

Lue myös

Koko Suomen papa-joukkotarkastusnäytteistä satunnaistetaan Papnetillä tutkittavaksi kolmasosa, kaksi kolmasosa tutkitaan perinteiseen tapaan. Mukana on kahdeksan maan suurinta joukkotarkastuslaboratoriota.

-Pitkän tähtäyksen suunnitelma on katsoa, muuttuuko syövän insidenssi tässä ryhmässä perinteisesti tutkittuun ryhmään verrattuna, Nieminen sanoo.

Marraskuussa Naistenklinikassa aloitetaan papa-näytteiden laaduntarkkailuprojekti, johon osallistuvat samat kahdeksan laboratoriota, joiden näytteitä satunnaistetaan tutkittaviksi Papnetillä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030