Ajan­kohtai­sta

Pedofilia voi johtua aivojen poikkeavuudesta

Tutkijoiden mukaan pedofiilien aivoissa on tavallista vähemmän valkoista ainetta. Havainto on toistaiseksi vahvin todiste siitä, että pedofilia johtuu aivojen kehitysongelmasta.

Pedofilia voi johtua aivojen poikkeavuudesta, esittää kanadalainen tutkimus. Sen mukaan pedofiilien aivoissa on tavallista vähemmän valkoista ainetta eli myeliiniä, joka liittyy hermosignaalien kulkuun.

Tutkijat vertasivat pedofiilejä ja ei-seksuaalisiin rikoksiin syyllistyneitä henkilöitä magneettikuvauksen ja tietokoneanalyysin avulla. Tutkittavia oli kaikkiaan 127.

Tulokset haastavat yleisen käsityksen siitä, että pedofilia johtuisi lapsuuden traumasta tai hyväksikäytöstä. Tutkijoiden mukaan havainnot ovat toistaiseksi vahvin todiste siitä, että pedofilia johtuu aivojen kehityksen ongelmasta.

Sama tutkimusryhmä on aiemminkin käsitellyt pedofilian ja aivojen kehityksen yhteyttä. Tutkijoiden mukaan pedofiilien älykkyysosamäärä on yleensä normaalia alhaisempi ja he ovat usein vasenkätisiä.

– Tutkimus ei millään tavoin esitä, ettei pedofiilien tulisi olla rikosvastuussa teoistaan. Jos ei pysty valitsemaan seksuaalista suuntautumistaan, voi kuitenkin valita mitä tekee, tutkimusjohtaja James Cantor toteaa.

Myös ympäristötekijät vaikuttavat aivoihin

Tutkijat kaipaavat lisätutkimuksia siitä, miten aivot säätelevät seksuaalista viehtymystä. Tämä voisi olla avuksi pedofilian ehkäisyssä.

BBC:n haastattelema neurotieteiden asiantuntija Narender Ramnani Royal Hollowayn yliopistosta yllättyi tutkimuksen tuloksista.

– Ympäristötekijät aiheuttavat muutoksia aivojen rakenteessa, joten on epäselvää johtuvatko nämä erot niistä vai ovatko ne itse asiassa synnynnäisiä ominaisuuksia, hän sanoo.

Tutkimus julkaistaan Journal of Psychiatry Research -lehdessä.

Miia Soininen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030