Perheen ilmapiirillä itsenäinen vaikutus mielenterveyshäiriöön
Mielenterveyspotilaan hyvä kognitiivinen suorituskyky saattaa johtaa perheen kielteiseen ilmapiiriin. Tähän tulokseen on päätynyt LL Jyrki Heikkilä väitöskirjassaan.
Perheen ilmapiirin on tiedetty vaikuttavan vaikeiden mielenterveyshäiriöiden kulkuun. Potilaan oireet uusiutuvat useammin, jos lähiomaiset osoittavat häntä kohtaan paljon kriittisyyttä tai tunnetason kietoutuneisuutta. Heikkilän väitöskirjassa todetaan kriittisyyden liittyvän nimenomaan potilaan hyvään kognitiiviseen suorituskykyyn, ei esimerkiksi diagnoosiin tai oireiden voimakkuuteen. Heikkilä arvioi tämän johtuvan todennäköisesti siitä, että omaiset kohdistavat potilaaseen liiallisia odotuksia, koska hänen kognitiivinen toimintakykynsä on ollut hyvä.
Väitöskirjatutkimuksen tulokset vahvistavat käsitystä, että perheen ilmapiiri ei ole pelkästään seurausta potilaan häiriön vaikeudesta, vaan sillä on itsenäistä vaikutusta häiriön kulkuun.
Heikkilän väitöskirja Perhepiirteiden ja persoonallisuusprofiilin yhteyksistä ensi kertaa vaikeaan mielenterveydenhäiriöön sairastuneilla tarkastetaan tänään Turun yliopistossa.