Pienikin painonpudotus vähentää terveysriskejä
Lihavuus on länsimaiden ja pian koko maailman johtava terveysongelma. Lihavuuden syynä pidetään liiallista rasvan saantia ja vähäistä liikunnan määrää. Länsimaissa jo noin puolet väestöstä on joko lievästi tai selvästi ylipainoisia. Lihavuuden rajan eli painoindeksin 30 (esim. 170 cm pitkän henkilön paino 87 kg) ylittää Yhdysvalloissa 22 %, Suomessa noin 14 % ja Ruotsissa 7 % väestöstä. Kiinassa lihavia on vain noin 1,5 %. Vuoteen 2025 mennessä ongelma on levinnyt maailmanlaajuiseksi, todettiin kansainvälisen lihavuustutkimuskongressin lehdistöseminaarissa Pariisissa 30.8.1998.
Lihavuus lisää aikuisiän diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien, nivelkulumien, sappikivien jne. esiintymistä, jotka puolestaan kasvattavat terveydenhuollon menoja kaikkialla. Painoindeksin (kg/m2) 30 ylittymisen jälkeen riski sairastua johonkin em. tautiin lisääntyy jyrkästi. Toisaalta, vain 5-10 %:n painonpudotuksella saadaan aikaan merkittäviä terveysvaikutuksia. Tärkein näistä on aikuisiän diabetekseen liittyvien komplikaatioiden väheneminen. Lihavalla ihmisellä rasvakudos kerääntyy yleensä joko vatsan tai takamuksen seutuun. Tämän perusteella on jo 1940-luvulla puhuttu omena- ja päärynälihavuudesta. Vatsan seutuun kerääntynyt rasva ennustaa kohonnutta sepelvaltimotaudin riskiä, joka miehillä lisääntyy kun vyötärönympärys on 102 cm ja naisilla 88 cm.
Ihmisen lihomiseen vaikuttavat sekä perimä että ympäristötekijät. Lapsella on moninkertainen riski olla lihava jossakin elämänsä vaiheessa jos toinen vanhemmista, varsinkin äiti, on lihava. Tällöin opetuksella ja makutottumusten ohjaamisella on suuri merkitys, koska ihmisellä on sisäsyntyinen taipumus valita runsasenergiaista ruokaa. Tämä ominaisuus periytyy ajalta, jolloin ravinto oli hankittava keräilemällä ja saalistamalla. Nykyinen elämäntapamme suosii istumista koulussa, työssä, liikennevälineissä ja vapaa-aikana television tai tietokoneen ääressä. Päivittäinen liikunnan vähimmäistarve on kuitenkin 60-90 minuuttia reipasta kävelyä, jonka voi jakaa useampaan jaksoon päivän aikana.
Lihavuuden hoitotulokset ovat vaihtelevia. Pitkäaikaisia tuloksia on vaikea saada ilman pysyviä elintapojen ja ravintotottumusten muutoksia. Hoitokeinoina käytetään ravintoneuvontaa, liikunnan lisäämistä, käyttäytymisterapiaa ja lääkehoitoa. Laihdutusohjelmista ja lääkehoidoista on hyötyä ainakin niin kauan kuin henkilö noudattaa ohjeita ja usein pelkästään painon pysymistä samoissa lukemissa on pidettävä saavutuksena. Usein realistinen hoitotavoite ja asiakkaan oma tavoite ovat selvästi ristiriidassa keskenään. Kuitenkin esim. 10 %:n laihtuminen vähentää juuri terveydelle vaarallista vatsan seutuun keräytynyttä rasvaa noin 30 %. Lihavuuden lääkehoito vaikuttaa ruokahalua hillitsevästi, aineenvaihduntaa kiihdyttävästi tai rasvan imeytymistä estävästi. Onnistuakseen lääkehoito vaatii ravintotottumusten samanaikaisen muuttamisen, jolla on kliinisissä kokeissa saavutettu suuremman joukon 10 %:n laihdutustavoite kuin pelkästään ravintotottumusten muuttamisella.
Tutkijoiden mielestä laihduttamiseen pätee edelleen yksinkertainen perustotuus: on kulutettava enemmän kuin syö. Ravinnon laadulla ja päivittäisellä liikunnalla voi ratkaisevasti vaikuttaa omaan painoonsa ja elämänlaatuunsa sekä ennen kaikkea terveyteensä.
