Ajan­kohtai­sta

Pitäisikö kolorektaalisyöpää seuloa aikaisemmin miehiltä?

Kolonoskopiaseulontojen analyysi osoitti, että miehiltä löytyi kaikissa ikäryhmissä enemmän pitkälle kehittyneitä adenoomia kuin naisilta.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/suolisto.jpg
Aikaisempien tutkimusten perusteella tiedetään, että miehillä on suurempi ikäspesifinen riski edenneeseen kolorektaaliseen neoplasiaan kuin naisilla. Kolorektaalisyövän seulonnoissa ei kuitenkaan oteta huomioon sukupuolta, ja seulontoja suositellaan tavallisesti 50-vuotiaille.

JAMA:ssa julkaistussa kohorttitutkimuksessa selvitettiin yli 44 000 potilaan aineistossa adenoomien, pitemmälle kehittyneiden adenoomien ja kolorektaalikarsinoomien esiintyvyyttä miesten ja naisten eri ikäryhmissä. Samalla selvitettiin, kuinka laajaa seulontaa yhden tapauksen löytäminen edellytti.

Adenoomia löydettiin 19,7 prosentilta seulotuista, pitemmälle kehittyneitä adenoomia 6,3 prosentilta ja kolorektaalikarsinooma 1,1 prosentilta seulotuista.

Tutkimuksen mukaan miessukupuoli oli merkitsevästi yhteydessä varsinkin adenoomien mutta myös pitemmälle kehittyneiden adenoomien suurempaan esiintyvyyteen.

45–49-vuotiailla miehillä pitemmälle kehittyneiden adenoomien esiintyvyys oli samaa luokkaa kuin kymmenen vuotta vanhempien naisten ikäryhmässä.

Suvi Sariola
Kuva: Pixmac

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030