Pitkiin sairauslomiin puuttuminen viivästyy edelleen
30–60–90-säännön toteutumiseen tarvitaan vielä lisää tietoa, taitoa ja oikeaa asennetta, todetaan Työterveyslaitoksen ja Kelan selvityksessä.
Puuttuminen pitkiin sairauslomiin ei vielä toteudu kaksi vuotta sitten tehdyn lainmuutoksen tarkoittamalla tavalla. Työterveyslaitoksen ja Kelan tekemän selvityksen mukaan työterveyslääkärit tuntevat lainmuutoksen melko hyvin, mutta työpaikoilla tilanne on toinen. Tämä viivästyttää yhteistyön ja kuntoutuksen käynnistymistä.
Kaksi vuotta sitten lainmuutos toi tullessaan ns. 30–60–90-säännön, jonka tarkoituksena on ehkäistä pitkittyvää työkyvyttömyyttä ja helpottaa työhönpaluuta sairausloman jälkeen. Sääntö tarkoittaa sitä, että työnantaja ilmoittaa työterveyshuoltoon, jos työntekijälle kertyy vuodessa 30 sairauspäivää, ja hakee sairauspäivärahaa Kelalta, jos sairauspäivärahapäiviä on 60. Viimeistään 90 päivärahapäivän jälkeen tarvitaan työterveyshuollon lausunto jäljellä olevasta työkyvystä ja työhönpaluun mahdollisuuksista.
Kelan alustavien tietojen mukaan vuonna 2013 yhteensä 25 832 henkilöllä täyttyi 90 sairauspäivärahapäivän raja. Heistä 10 966:stä ei ollut toimitettu työterveyshuollon lausuntoa Kelaan ajoissa.
Yhteistyö käyntiin mahdollisimman varhain
Selvityksessä arvioiduista sadasta perättäisestä lausunnosta vain 21 oli tehty jollain tavalla yhteistyössä työnantajan kanssa. Työterveyslaitoksen asiantuntijat suosittelevat, että koulutuksessa ja tiedotuksessa korostettaisiin työpaikan ja työterveyshuollon mahdollisimman varhaista yhteistyötä työhönpaluun suunnittelussa. Huomiota pitäisi kiinnittää työn muokkaamiseen mahdollisuuksien mukaan.
Työterveysyksiköissä tulisi kehittää moniammatillisia työprosesseja, jotta työhönpaluun suunnittelu ei jää yksinomaan työterveyslääkärin vastuulle.
Selvityksen mukaan myös seurantakäytännöissä on parantamisen varaa. Arviolta kolmannes työnpaikoista seuraa sairauspoissoloja ajantasaisesti.
Marianne Jansson
Kuva Panthermedia