Ajan­kohtai­sta

Potilaan itsemääräämisoikeutta muuttavan lain käsittely siirtyy taas

Uuden asiakas- ja potilaslain oli määrä tulla voimaan vuonna 2020.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1

Itsemääräämisoikeuden vahvistamista koskeva asiakas- ja potilaslaki ei ehdi eduskuntaan tällä hallituskaudella.

Myös mielenterveys- ja päihdelainsäädäntöön suunnitellut muutokset jäävät myöhempään valmisteluun.

Uuden asiakas- ja potilaslain oli määrä tulla voimaan vuonna 2020. Muistisairaat ovat suurin yksittäinen ryhmä, jota uusi laki koskisi. Uudistuksen tavoitteita ovat esimerkiksi rajoitustoimenpiteiden käytön vähentäminen sekä hoitohenkilöstön työturvallisuuden parantaminen.

Itsemääräämisoikeuden vahvistamista koskevaa lainsäädäntöä on valmisteltu pitkään. Jo viime hallituskaudella ehdittiin antaa hallituksen esitys, mutta se raukesi eduskunnan vaihtuessa. Tällä hallituskaudella valmistelua jatkettiin entistä laajemmin alan asiantuntijoiden ja kokemusasiantuntijoiden kanssa.

Luonnos asiakas- ja potilaslaiksi oli lausunnolla syyskuun puoliväliin asti. Lausuntopalautteen perusteella luonnokseen tuli paljon muutostarpeita, joiden toteuttaminen vaatii työtä.

Lue myös

Kyseessä on monimutkainen kokonaisuus, jolla on vahva kytkös perustuslakiin, koska joskus henkilön itsensä tai muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta on suojattava itsemääräämisoikeutta rajoittamalla. Tällöin on kyse ihmisen perusoikeuksista ja niihin puuttumisesta.

Sosiaali- ja terveysministeriö jatkaa asiakas- ja potilaslain valmistelua.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030