Lehti 16: Ajan­kohtai­sta 16/2020 vsk 75 s. 950

Psykiatriakin siirtyi etävastaanottoihin

HUS:n psykiatrian ­yksiköissä on vahvistettu infektiosairauksien osaamista koronan vuoksi.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

HUS:n psykiatrian tulosyksikkö valmistautui koronaepidemiaan perustamalla hyvissä ajoin pandemiaryhmän, joka on ajan tasalla kaikkien psykiatrian yksiköiden tilanteista HUS:ssa. Tieto epäillyistä tartunnoista tulee nopeasti ryhmälle. Psykiatrian tulosyksikössä seurataan HUS:n pandemiaohjeita.

– Työntekijöitämme tulee oletettavasti sairastumaan, jolloin syntyy tarve siirtää ammattilaisia. On mahdollista, että jossakin vaiheessa saatetaan joutua toimimaan selvästi tavanomaista pienemmällä henkilökunnalla, kertoo ylilääkäri Kari Raaska, joka valmiuspäällikkönä johtaa psykiatrian pandemiatoimia yhdessä toimialajohtaja Matti Holin kanssa.

HUS:n psykiatrian yksiköissä on koulutettu omia hoitajia ottamaan koronavirusnäytteitä. Myös infektiosairauksien hoidon osaamista on vahvistettu omin toimin.

Vanhukset haavoittuvin potilasryhmä

Pandemiaryhmällä on valmiina suunnitelmat, missä järjestyksessä lähdetään tarvittaessa purkamaan muuta kuin ei-kriittistä toimintaa.

Ryhmä on myös suunnitellut, miten koronatartunnan saaneita psykiatrisia potilaita otetaan sairaalahoitoon tautitilanteen vaikeutuessa. Vanhuspotilaat ovat haavoittuvin ryhmä. Mahdollisimman monta osastoa pyritään pitämään puhtaina, erossa tartunnoista.

– Potilaiden ja henkilökunnan sairastumista yritetään tietenkin välttää kaikin keinoin. Koko HUS:n osastoilla on vierailukiellot.

Potilaita hoidetaan etänä niin paljon kuin mahdollista.

– Olemme kartoittaneet potilasryhmät, joita emme tavoita etänä ja joita meidän on pakko tavata kasvokkain ja arvioida.

Henkilökunnalta tulee pandemiaryhmälle paljon huolestuneita kysymyksiä. Usein tiedustellaan tarkennuksia HUS:n pandemiaohjeistukseen. Esimiehet ja pandemiaryhmä pyrkivät vastaamaan niihin itse.

– Emme halua kuormittaa etulinjassa olevia infektiolääkäreitä tiedusteluilla.

Lastenpsykiatrian hoitohenkilökuntaa on siirretty

TAYS:n lastenpsykiatrian akuuttiosaston toiminta ja kiireellistä avohoitoa tarvitsevien lasten hoito pyritään turvaamaan kaikissa olosuhteissa, kertoo TAYS:n lastenpsykiatrian vastuualuejohtaja, ylilääkäri Reija Latva.

Lue myös

– Lisäksi aina täytyy turvata lasten ja nuorisopsykiatrian yhteispäivystys.

Lastenpsykiatrian avohoidon hoitohenkilökuntaa on jouduttu siirtämään osittain lastenpsykiatrian kiireelliseen toimintaan ja osittain sairaanhoitopiirin muihin tehtäviin.

TAYS:n lastenpsykiatrisella osastolla on tavallisesti 12 paikkaa, joista 7 akuuttia ja 5 elektiivisen hoidon paikkaa. Pandemian aikana suunnitelmallisen osastohoidon paikat ovat pois käytöstä.

Akuuttiavotyöryhmän miehitystä on vahvistettu niin, että osa kiireettömän toiminnan yksiköistä ajettiin alas.

– Näin saimme lisää henkilökuntaa. Suurin osa potilaista tavataan nyt etänä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030