Ajan­kohtai­sta

Punnitse taitosi ennen kuin autat lentokoneessa

Lentokoneessa kuulutetaan lääkäriä. Mitä teet?

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/lentokone4_pm.jpg

Lentokoneessa kuulutetaan lääkäriä. Mitä teet?

Tiettävästi kukaan suomalainen lääkäri ei ole joutunut oikeudelliseen vastuuseen autettuaan sairastunutta kanssamatkustajaa lentokoneessa.

Lääkärin asema ei kuitenkaan ole aivan yksiselitteinen. Vaikeuksilta välttyäkseen on tärkeintä osata arvioida oikein omat taitonsa ja toimintakykynsä.

– Voi auttaa sen verran kuin osaa ja pystyy. Koskaan ei saa lähteä tekemään asiaa, johon oma toimintakyky ei riitä. Siitä ei voi joutua vastuuseen, ettei tee asioita joita ei osaa, sanoo terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen.

Kun lääkäriä kuulutetaan, mene kysymään, mistä on kysymys. Näin kehottaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin ylilääkäri Jukka Terttunen.

– Istumaan jääminen voi olla ylivarovaisuutta, joka on ristiriidassa yleisen ja erityisesti lääkärin auttamisvelvollisuuden kanssa, Terttunen toteaa.

Psykiatrin ei kannata intuboida

Keskeistä on osata arvioida, riittävätkö omat taidot potilaan auttamiseen. Jos on vuosia tehnyt hallintolääkärin työtä, eivät taidot auttaa hätätilapotilasta ehkä ole ajan tasalla. Matkaväsymyksen ja vuorokauden ajan vaikutus toimintakykyyn pitää huomioida, samoin juuri nautitun viinilasillisen.

Lehtosen mukaan parin alkoholiannoksen takia ei välttämättä tarvitse pidättäytyä auttamasta. Tästä on kuitenkin monia näkemyksiä.

– Tyyppiesimerkki on anestesialääkäri, joka varmasti pystyy parin snapsinkin jälkeen avaamaan hengitystiet, laittamaan nielutuubin ja jopa intuboimaan potilaan. Psykiatrin taas voi olla parempi olla yrittämättä intubointia, vaikka olisi vesiselvä.

Kapteeni päättää välilaskusta

Jukka Terttunen muistuttaa, että lääkäriä sitoo eettinen auttamisvelvollisuus kaikkialla maailmassa. Eri maiden lainsäädäntöä ja poliittisia tilanteita ei kuitenkaan voi aina ennakoida.

– On vaikea luoda yksiselitteistä ohjetta miten toimia eri tilanteissa. Avunpyyntö työajan ulkopuolella voi tulla myös muualla kuin lentokoneessa.

Ensisijaisesti lentokoneessa sovelletaan sen maan lakia, jonka lipun alla kone lentää.

– Jos laskeudutaan jonnekin, maan viranomaiset soveltavat usein oman maansa lakia, Lasse Lehtonen kertoo.

Suomalainen potilasvahinkolaki on voimassa vain Suomessa. Lääkärin oikeudet taas eivät terveydenhuollon ammattihenkilölain mukaan katoa mihinkään ja Valvira voi tutkia lääkärin toimintaa, vaikka tämä olisi ollut ulkomailla.

Ilmailulainsäädännön mukaan koneen kapteeni ja henkilökunta vastaavat matkustajien turvallisuudesta.

Jos potilaan terveydentila vaatii välitöntä laskeutumista, lääkäri kertoo näkemyksensä. Siitä, onko koneen mahdollista laskeutua, päättää koneen kapteeni.

Vastuu pysyy lääkärillä

Lentoyhtiöillä on omia hätätilapotilaiden hoitoon erikoistuneita lääkäreitä, joihin saa lentokoneesta puhelinyhteyden. Vastuu ei silti koskaan siirry puhelimen päässä olevalle lääkärille, vaan jokainen vastaa itse omasta toiminnastaan.

– Vastuut ovat aika samanlaisia kuin Suomessa. Lentokoneessa oleminen ei lisää vastuuta, mutta ei myöskään vapauta vastuusta, Lehtonen sanoo.

Entä jos jokin menee pieleen?

– Todennäköisesti siitä ei seuraa juuri mitään. Kun toimii oman osaamisensa rajoissa, ei siitä voi syyttää. Suurempi synti on, ettei toimi silloin kun pitää toimia, Lehtonen sanoo.

Pelisäännöt puuttuvat

Pitäisikö lentokoneessa auttamisesta ja sen vastuista luoda kansainväliset pelisäännöt?

– Olisihan se hyvä, toteaa EMA (Emergency & Medical ­Assistance) Finland Oy:n vastaava lääkäri Ari Kinnunen.

– Tällä hetkellä kansainvälinen oikeus tai kansainväliset ilmailusäännökset eivät ota kantaa edes siihen, missä tällaista syytettä käsiteltäisiin.

Kinnunen kuitenkin epäilee, ettei kansainvälisten ohjeiden laatiminen olisi kovin helppoa.

– Näistä asioista on voimakkaita mielipiteitä ja aika vähän kovaa dataa. Eri puolilla maailmaa on erilaisia hoitoperinteitä, mutta tutkimustietoa ei juuri ole.

Kinnusen mukaan jokin kansainvälinen lääkäriyhdistys voisi laatia ohjeet. Ongelmaksi saattaisi tosin muodostua, että jos ohjeista halutaan kattavat, niistä tulisi helposti liian laajat. Ensihoidossa sairaalan ulkopuolella on pakko yksinkertaistaa, koska resurssit ovat minimaaliset.

Anne Seppänen
Kuva: Panthermedia

➤ Lääkärikompassi järjestää 
koulutusta aiheesta. Lisätietoa 
www.laakarikompassi.fi/koulutus

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030