Keuhkoja ei kuunnella niin, että potilas nostaa vain vähän paidanhelmaa, eikä suonikohjuja tutkita sukkahousujen läpi. Perusteellisiin tutkimuksiin kuuluu myös potilaan riisuttaminen, sanoo ylilääkäri, kliininen opettaja Pirkko Salokekkilä.

Joskus lääkäri lähettää yskää valittaneen potilaan keuhkokuvaan, mutta unohtaa kuunnella potilaan keuhkot – koska on niin kiire. Ylilääkäri, kliininen opettaja Pirkko Salokekkilä tähdentää, että kiire on huono tekosyy tutkimusten laiminlyömiseen: potilas on lääkärin työn kohde, ja siksi minnekään muualle ei saa olla hoppu.

– Välillä potilaan kanssa menee enemmän aikaa, toisinaan taas vähemmän. Potilaan riisuttaminen auttaa olennaisesti sairauden arviointia. Näitä asioita korostan sekä nuorille lääkäreille että lääketieteen opiskelijoille, sanoo Kontulan ja Kivikon terveysasemilla Helsingissä työskentelevä Salokekkilä.

Hän ei voisi kuvitella kuuntelevansa keuhkoja niin, että potilas nostaa vain vähän paidanhelmaa tai venyttää kaula-aukkoaan. Jos potilas taas valittaa jalkakipua, hän pyytää riisumaan vaatteet siten, että alushousut jäävät jalkaan. Tällä tavalla näkee, kuinka potilas kävelee: mm. miten lantio liikkuu ja kuinka nilkat toimivat.

Mihin käytäntö on menossa?

Salokekkilä on nähnyt yleislääkärin työssään myös sitä, että potilaat eivät ole tottuneet perusteellisiin tutkimuksiin. Esimerkiksi suonikohjuja näyttämään tulleet potilaat ovat olleet joskus ihmeissään, kun hän on pyytänyt riisumaan myös sukkahousut.

– Potilaat kun ovat tottuneet siihen, että heitä on tutkittu sukkahousut jalassa, kummastelee Salokekkilä.

Hän käy läpi potilaan tutkimiseen liittyviä asioita myös Helsingin yliopiston lääketieteen opiskelijoiden kanssa. Yleislääketieteen opintojakson aikana puhutaan niin ikään potilaan riisuttamisesta, kun opiskellaan statuksen tekemistä terveysasemalla ja anamneesin ottamista.

– Tällöin opiskelijat tutkivat mm. rintakipu- ja astmapotilaita.

”The lady who wants to take your clothes off”

Pirkko Salokekkilä muistaa varhaisilta työvuosiltaan yhden kauhukokemuksen. Hän työskenteli erään aluesairaalan naistentautien poliklinikalla, jossa potilaat kävivät riisuutumassa ensin pienessä kopissa ja tulivat sitten tervehtimään lääkäriä ilman housuja.

– Katselin touhua aamupäivän ja sanoin sitten, että minä en hyväksy tällaista potilaan huonoa kohtelua. Normaaleista sosiaalisen kanssakäymisen tavoista täytyy pitää kiinni, vaikka tehokkuus kärsisi. Käytäntöä muutettiin heti.

Toisenlaisia tapoja Salokekkilä näki työskennellessään yleislääkärinä pienessä kylässä Englannissa. Siellä potilasta ei riisutettu: sydäntäkin kuunneltiin niin, että paksu paita oli päällä.

– Minua tultiin katsomaan pitkien matkojen päästä, koska pyysin potilaita riisumaan vaatteensa. Sain määritelmän ”The lady who wants to take your clothes off”, naurahtaa Salokekkilä.

Urologin potilaat eivät arastele

Potilaat tietävät yleensä jo tullessaan urologin vastaanotolle, että riisuminen kuuluu asiaan ja suhtautuvat siihen luontevasti.

– Ei potilaan riisuttaminen tunnu nololta – siinähän ihminen tutkii ihmistä. Jo erikoistumisvaiheessa tiesi, mitä tämä työ sisältää. Urologiksi ei ryhtyisi, jos tuntisi riisuttamisen ja käsin tutkimisen pulmalliseksi, huomauttaa urologi Anna-Kaisa Pere Hyvinkään sairaalasta.

Monet urologin potilaat ovat hakeneet tietoa vaivoihinsa netistä jo hyvissä ajoin ennen vastaanotolle tuloa, ja he tietävät suurin piirtein, millaisia tutkimuksia on edessä. Lääkäri tietysti selittää tarkasti vastaanotolla, miten tutkimukset etenevät. Potilaita ei yleensä tarvitse taivutella tutkimuksiin.

– Joskus harvoin on ollut joitakin pulmia, mutta niistä yleensä selvitään puhumalla.

Ensin hyvä potilaskontakti

Lääkärin ei pidä vain kirjoittaa tietokoneella ja sanoa sitten, että heitäpä vaatteet pois ja tule tänne. Ennen kun potilasta pyytää riisumaan, häneen tulee luoda hyvä suhde.

– Tärkeää on se, että potilas tuntee tulevansa huomioiduksi ja hänelle tulee turvallinen olo. Potilasta on mm. hyvä katsoa silmiin, kun häntä haastattelee, Pere toteaa.

Teksti Ulla Toikkanen

Kuva Mikko Käkelä

Lue juttu kokonaisuudessaan 7.5. ilmestyvästä Lääkärilehdestä 18/2010.