1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Räväkkä kampanja tuotti tulosta
Ajan­kohtai­sta 34/2019 vsk 74 s. 1793

Räväkkä kampanja tuotti tulosta

Eksote saa perus­terveydenhuoltoon kahdeksan uutta erikoistuvaa yleis­lääkäriä.

Räväkkä kampanja tuotti tulosta Kuva 1 / 1

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten sosiaalisessa mediassa kesäkuussa julkaisema nuorten lääkärien rekrytointikampanja näyttää tuottaneen tulosta.

Eksoten päivystykseen tuli 22 yhteydenottoa talon ulkopuolelta, mutta myös talon sisältä udeltiin työvuoroista. Lisäksi perusterveydenhuollon puolelle on tuoreimpien tietojen mukaan tulossa kahdeksan uutta erikoistuvaa yleislääkäriä.

Pilke silmäkulmassa toteutetusta kampanjasta oli vastuussa Eksoten ylilääkäri Pekka Korvenoja. Hän kertoo, että rekry-ilmoitus poiki poikkeuksellisen paljon yhteydenottoja siitäkin huolimatta, että alkuperäinen mainos oli somessa alle viikon.

Hän uskoo, että mainostoimisto Avidlyn ja viestinnän kanssa yhteistyössä tehdyllä räväkällä ja erottuvalla mainoksella oli merkittävä vaikutus.

– Valtaosa hakijoista on sellaisia, jotka eivät ole hakemassa vakituista työtä, mutta ovat ilmoittautuneet päivystysrinkiin. Halukkuudessa päivystykseen ja päivystysvuorojen tekemiseen on nähtävissä joka tapauksessa selvä piikki aikaisempaan.

Valtaosa palautteesta positiivista

Mainoskampanja vihellettiin viikon jälkeen jäähylle Eksoten hallituksen puheenjohtaja Marja-Liisa Vesterisen (sd.) toimesta. Mainoksesta oli tullut negatiivista palautetta.

Korvenojan korviin negatiivista palautetta on tullut jälkikäteen vain murto-osa positiivisen palautteen määrästä.

– Palaute on ollut hyvää esimerkiksi kandiseuroilta eli potentiaaliselta kohderyhmältä. Kannustavan palautteen mukaan mainoksessa on hyvällä tavalla huumoria, mutta samalla sisältö menee perille.

Lue myös

Perinteisistä rekrytointi-ilmoituksista poikkeavassa mainoksessa Eksotea myydään nuorille lääkäreille hyvällä palkkauksella, vapaa-ajan mahdollisuuksilla ja rennolla työyhteisöllä. Lupausten sisältöä on Korvenojan mukaan mietitty. Tärkeää on, että työnantaja sitoutuu näihin ja rakentaa toimintaa työntekijöiden toiveita kuunnellen.

Korvenoja harmittelee vieläkin, että kampanja vesitettiin liian varhain. Hän olisi mieluusti nähnyt mainoskampanjan menevän suunnitellusti loppuun saakka. Korvenoja kertoo, että kampanja jalkautetaan kuitenkin yliopistopaikkakunnille suunnitellusti.

– Realiteetti on, että tällä hetkellä on epäselvää, millä asetelmalla tätä jatkoa työstetään. Ei tuntunut hyvältä, kun matto ikään kuin vedettiin jalkojen alta. Kuka jatkossa vetää Eksoten lääkärirekryä, vai miten tämä signaali pitäisi tulkita, hän pohtii.

Kampanjan tulosten käsittely menee elokuussa Eksoten johtoryhmään. Siellä päätetään rekrykampanjan tulevaisuudesta.

Kirjoittajat
Tuomas Keränen

Etusivulla juuri nyt

Tieteessä
Alzheimerin riskigeeni heikentää aivojen tulehdussolujen toimintaa

Kehitettävät hoidot voisivat suuntautua mikrogliojen aineenvaihduntaan, ehdottavat tutkijat.

Kommentti
Yhdeksän hyvää ei riitä

– Päivystyksen työkalut eivät ratkaise eniten palveluja käyttävien ongelmia, kirjoittaa Sally Järvelä.

Tieteessä
Pakolaiskriisi haastoi terveydenhuollon

Ongelmat johtuivat epäselvästä lainsäädännöstä, epäselvistä rooleista ja koordinaation puutteesta.

Ajassa
Alueelliset erot terveyspalvelujen kysynnässä ja tarjonnassa suuria

Alueellinen eriytyminen korostaa tarvetta erilaisille terveyspalveluille.

Ajassa
EMA valmistelee ohjeistusta nitrosamiineista

Pääjohtaja on pyytänyt ohjetta epäpuhtauksien välttämiseksi lääkkeissä.

Ajassa
Suomen kieltä ei opi itsestään

Maahanmuuttajataustaisten lääkäreiden suomen kielen taidon puutteet eivät yllätä Adel Bachouria.