Ajan­kohtai­sta

”Kevään koronatilanne toistuu muutamassa viikossa”

Olemme seuraavien 4–6 viikon aikana varmaankin samassa tai ehkä pahemmassa tilanteessa kuin keväällä, arvioi toimialajohtaja, professori Ville Pettilä HUS:sta.

Suvi Sariola
Kuvituskuva 1
HUS

HUS lisää parhaillaan vahvasti tehohoitokapasiteettiaan koronan siirryttyä leviämisvaiheeseen Uudellamaalla.

– Osasto- ja tehohoitopotilaiden määrä on nousussa, ja heidän määränsä ennakoidaan nousevan vielä seuraavat kaksi viikkoa, sanoo HUS:n leikkaussalien ja tehohoidon toimialajohtaja, professori Ville Pettilä.

Torstaina 26.11. HUS:ssa oli hoidettavana 50 koronapotilasta. Iltapäivällä heistä oli tehohoidossa 11. Alueen kaupunginsairaaloissa oli hoidossa 33 koronapotilasta.

Koronan leviämisvaiheeseen on Pettilän mukaan valmistauduttu HUS:ssa erittäin hyvin. Osasto- ja tehohoitokapasiteettia on varauduttu lisäämään tarpeen mukaisesti.

– Sekä osasto- että leikkaussalikapasiteettia ajetaan parhaillaan ylös samalla tavalla kuin keväällä. Tehohoitokapasiteettia lisätään nyt voimakkaasti, etenkin kun tehohoitopotilaiden määrä on aamupäivän kahdeksasta lisääntynyt 11:een, Pettilä sanoi torstaina iltapäivällä.

Kahden viikon kuluttua ehkä sata osastopotilasta

HUS:ssa arvioidaan, että sen alueella on 15–20 tehohoitopotilasta noin kahden viikon kuluessa. Osastopotilaiden kokonaismäärän ennakoidaan samassa ajassa kaksinkertaistuvan, eli nousevan noin sataan.

– Kukaan ei tietenkään voi varmuudella sanoa, kuinka nopeasti tämä tapahtuu. Omat mallinnuksemme ovat kuitenkin aika yhtä pitävät THL:n mallinnusten kanssa, Pettilä toteaa.

HUS-alueella on hänen mukaansa käytettävissä riittävästi tehohoitokapasiteettia.

– Kysymys on sitten siitä, mistä se kapasiteetti otetaan.

Lue myös

Keväällä HUS:ssa oli varauduttu hoitamaan enimmillään samanaikaisesti 86 tehopotilasta, ja heitä oli enimmillään yhtä aikaa 46 potilasta. Vastaava määrä, noin 90–100 tehohoitopaikkaa, pystytään hoitamaan myös nyt.

– Se kuitenkin edellyttää ennakoidun elektiivisen leikkaustoiminnan voimakasta supistamista, Pettilä toteaa.

Viruksesta tiedetään nyt enemmän

Leviämisvaiheeseen ollaan Pettilän mukaan kevääseen verrattuna paremmin valmistautuneita sikäli, että viruksesta tiedetään nyt enemmän.

– Hoito on myös jossain määrin tasalaatuistunut. Lisäksi tehohoitopotilaiden hoidosta on tutkimustuloksia, jotka puoltavat näkemystä, että steroidihoito olisi hyödyllinen vaikeimmin sairaille. Olemme myös kouluttaneet jonkin verran lisää sairaanhoitajia, hän toteaa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030