ResearchGate vetää tutkijoita
Some-palvelu ResearchGate kiinnostaa lääkäreitä. Itä-Suomen yliopiston suunnittelija Taina Rytkönen-Suontausta arvioi, että palvelua käyttää 2 000 – 3 000 suomalaista lääketieteen alan tutkijaa.
Maailmanlaajuisesti palveluun on kirjautunut yli yhdeksän miljoonaa tutkijaa. Osalla profiili ei ole aktiivisessa käytössä.
– Suomalaiset tutkijat ovat omaksuneet palvelun hyvin. Itä-Suomen yliopistossa on laadittu sosiaalisen median käytön suositus, ja ilman muuta kannustamme myös tutkijoita some-palvelujen käyttöön, Rytkönen-Suontausta kertoo.
ResearchGate on palvelu, jossa voi esitellä ja jakaa tutkimustuloksia ja julkaisuja sekä olla yhteydessä laajaan tiedeyhteisöön. Sitä on kutsuttu myös tutkijoiden Facebookiksi.
Palvelu perustettiin vuonna 2008. Perustajiin kuuluu kaksi lääkäriä, jotka huomasivat, miten hankalaa on työskennellä toisella puolella maailmaa asuvan kollegan kanssa.
Oman artikkelin julkaisu vaatii luvan
Mitä hyötyä tutkijalle on ResearchGaten kaltaisesta palvelusta?
– Se on sitä referenssiä. Jos tutkija tekee oman sivun, on sattumaa, että se löydetään. Palvelu on yhteisö, josta on huomattavia synergiaetuja. Avainsanojen ja tagipilvien avulla on helppo löytää asioita, Taina Rytkönen-Suontausta sanoo.
Palvelusta voi ladata toisten julkaisuja ja artikkeleita, mutta tiedostojen käyttöön voi liittyä rajoituksia. Jos haluaa ladata palveluun omia artikkeleita, on ensin tarkistettava artikkelin julkaisseelta tieteelliseltä lehdeltä, että siihen on oikeus.
Esimerkiksi Lääkärilehden linjauksen mukaan lehdessä julkaistuista artikkeleista voi ResearchGatessa julkaista englanninkielisen abstraktin.
ResearchGatea ylläpitävän yrityksen rahoittajiin kuuluvat muun muassa Bill Gates ja Benchmark,joka on sijoittanut myös esimerkiksi Twitteriin ja Snapchatiin. ResearchGaten pääkonttori on Berliinissä.
› UEF:n some-suositus https://wiki.uef.fi/pages/viewpage.action?pageId=36321123
Muita sosiaalisen median palveluja tutkijoille
- Academia.edu
- Mendeley
- Google+