Lehti 30: Ajan­kohtai­sta 30/1999 vsk 54 s. 3744

Reumaliitto nimesi neljä Kunnon kuntaa

Reumaliitto on nimennyt Imatran, Kangasniemen, Kuusankosken ja Vammalan Kunnon kunniksi. Liiton jäsenyhdistysten perustelujen mukaan nämä kunnat ovat esimerkillisiä ja kiitoksen arvoisia yhteistyökumppaneita.

Imatran kaupungin terveyskeskuksen todetaan pyrkivän kiitettävästi hoitamaan ja ohjaamaan reumapotilaita reumalääkärin konsultaatioon ja kiirehtimään leikkauksia voimavarojen mukaan. Imatraa kiitetään myös mm. sujuvasta apuvälinelainauksesta.

Kangasniemen kunta on liiton mukaan antanut poikkeuksetta kaikille reumapotilaille maksusitoumuksen leikkaushoitoihin. Lisäksi kunnassa on jo vuosien ajan järjestetty mm. maksuttomia liikuntavuoroja erityisryhmille.

Kuusankoskella kiitetään aivan erikseen terveyskeskuksen johtavaa lääkäriä Seppo Tuomista siitä, että hän on puolustanut reumasairaiden oikeutta valita itse hoitopaikkansa. Kuusankosken kaupungin todetaan korvamerkinneen 500 000 markkaa potilaiden lähettämiseksi Reumasäätiön sairaalaan Heinolaan. Terveyskeskukseen taas on varattu 20 000 markan määräraha vuodessa reumasairaiden jalkojenhoitoon.

Lue myös

Vammalassa on parannettu rakennettua ympäristöä kaikille sopivaksi esimerkiksi lisäämällä invapysäköintipaikkoja ja esteettömiä kulkuväyliä. Myös erityisliikuntaa ja omaishoitajatoimintaa on kehitetty. Vammaisten asiat otetaan näkyvästi huomioon kulttuuritoimessakin.

Kaikkia palkittuja kuntia kiitettiin niiden yhteistyöstä paikallisen reumayhdistyksen kanssa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030