Säätiöiden post doc pooli auttaa ulkomaille lähteviä tutkijoita
Säätiöiden post-doc –pooli on jakanut kahden toimintavuotensa aikana Suomesta ulkomaille lähteville tutkijoille apurahoina yhteensä viisi miljoonaa euroa.
Säätiöiden post-doc –pooli on jakanut kahden toimintavuotensa aikana Suomesta ulkomaille lähteville tutkijoille apurahoina yhteensä viisi miljoonaa euroa. Apurahan on saanut tähän mennessä 110 tutkijaa.
Pooli toimii parhaillaan kolmen vuoden kokeilukaudella. Sen taustalla on kahdeksan säätiötä ja rahastoa. Mukana ovat Emil Aaltosen Säätiö, Helsingin Sanomain Säätiö, Koneen Säätiö, Alfred Kordelinin säätiö, Suomen Kulttuurirahasto, Svenska Kulturfonden, Tekniikan edistämissäätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto, jotka ovat sijoittaneet pooliin yhteensä 2,5 miljoonaa euroa joka vuosi. Kokeilukausi kestää 2010–2012.
Poolin on määrä edistää Suomen tieteen kansainvälistymistä tarjoamalla nuorille tutkijoille yhdestä lähteestä ulkomaisen tutkimusjakson kustannukset kokonaisuudessaan kattava, joustava rahoitus.
Pooli järjestää vuosittain kaksi hakukierrosta. Tänään jaettiin poolin neljännen hakukierroksen päätteeksi 31 tohtorille yhteensä 1,1 miljoonaa euroa. Hakijoita oli 161. Tutkijoista lähes puolet suuntaa Pohjois-Amerikkaan tai Iso-Britanniaan.
Hakijoista 40 % oli naisia, mikä on aiempaa vähemmän. Kolmannes hakijoista oli väitellyt Helsingin yliopistosta, seuraavaksi eniten oli Jyväskylän yliopistosta (10 %) ja Aalto-yliopistosta (9%) väitelleitä. Ulkomailla väitelleitä oli hakijoiden joukossa poikkeuksellisen paljon (13,7%).
Kuva: Pixmac