1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Saila Suominen valmistuu lääkäriksi 53-vuotiaana
Ajan­kohtai­sta 18/2021 vsk 76 s. 1121

Saila Suominen valmistuu lääkäriksi 53-vuotiaana

Kevään työt OYS:n lastenpsykiatrialla ­vaihtuvat ensi syksynä terveyskeskuslääkärin tehtäviin Kokkolassa.

Saila Suominen valmistuu lääkäriksi 53-vuotiaana Kuva 1 / 1 Kuva: KuvaUljas Oy

Saila Suomisen iso urakka on ohi, kun hän valmistuu lääkäriksi Oulun yliopistosta. Suominen päätti mennä lukion penkille yli 40-vuotiaana samaan aikaan, kun hänen poikansa mietti opiskelupaikkoja peruskoulun jälkeen. Sitä ennen Suominen oli ehtinyt työskennellä useissa ammateissa, kuten talonmiehenä, siivoojana, huonekalumyyjänä, postinjakajana ja tuote-esittelijänä.

Hänestä on ollut yllättävää huomata, että valmistuminen tuntuu suuremmalta muutokselta kuin opiskelemaan lähtö 30 vuoden tauon jälkeen. Hän kokee nyt olevansa uuden alun edessä ja opettelevansa lääkärinä toimimisen alkeita nöyränä.

”Opiskelu jotenkin ­näivettyi läppärin ­ruudulle, kun opiskelutoverit alkoivat esiintyä vain palleroina ­Zoomissa.”

– Lääkärinä työskenteleminen on täysin erilaista kuin opiskelu, jossa yhden alueen osaaminen viritetään aina huippuun tenttiä varten, minkä jälkeen siirrytään seuraavaan asiaan ja voidaan unohtaa edellinen.

Suominen ajatteli opintojen alussa, että kuusi vuotta on niin pitkä aika, että silloin pakostakin oppisi jo lähes kaiken, mitä lääkäri tarvitsee työssään. Hän on havainnut, ettei tämä pidä paikkaansa. Suominen sanookin ymmärtävänsä, ettei opiskelu pääty valmistumiseen, vaan lääketieteen kehitystä on seurattava jatkossakin.

Mahtavia opiskelukavereita

Suominen tunsi olevansa omassa paikassaan aloitettuaan lääketieteen opinnot. Motivaatio oli alusta alkaen kova. Hän odotti opiskelulta haasteita, ja niitä on tullut sopivasti.

Ikä ei ole ollut opintojen missään vaiheessa ongelma. Hän on nauttinut opiskelijaelämästä ja tavannut lääketieteellisessä tiedekunnassa paljon mielenkiintoisia ihmisiä.

Hänestä on ollut harmillista, että tavanomainen sosiaalinen kanssakäyminen yliopiston tiloissa loppui kokonaan, kun siirryttiin etäopintoihin.

– Opiskelu jotenkin näivettyi läppärin ruudulle, kun opiskelutoverit alkoivat esiintyä vain palleroina Zoomissa.

Lue myös

Psykiatria ja yleislääketiede kiinnostavat

Suominen miettii mahdollisia erikoistumisaloja avoimin mielin. Tällä hetkellä yleislääketiede ja psykiatria tuntuvat kiinnostavimmilta. Hän työskentelee parhaillaan OYS:n lastenpsykiatrialla juhannukseen asti ja aloittaa ensi syksynä terveyskeskuslääkärin työt Kokkolassa.

Suominen haaveilee, että hän pystyisi ehkä työskentelemään lääkärinä noin 70-vuotiaaksi asti, jos terveyttä riittää. Hän ei kuitenkaan tiedä, tekeekö töitä myöhemmin täysipäiväisesti. Työssä jaksaminen hiipuu hänen mielestään ennemminkin pikkuhiljaa kuin kertarysäyksellä. Töitä voisikin jossakin vaiheessa keventää.

– Vaikea kuvitella, että ihminen olisi 110-prosenttisesti vireessä johonkin tiettyyn päivämäärään asti, minkä jälkeen hän jää eläkkeelle eikä seuraavana päivänä pysty enää minkäänlaiseen työntekoon.

Kirjoittajat
Ulla Toikkanen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Sote-uudistus muuttaa TAYS Sydänsairaalan toimintaa

Myöskään Länsi-Pohjan sairaala ei voi jatkaa nykyisessä muodossa.

Ajassa
Injektiomuotoisten korvaushoitolääkkeiden kansainväliset hoitosuositukset julkaistaan suomeksi

Uudet korvaushoitolääkkeet voidaan antaa pistoksena kerran viikossa tai kerran kuukaudessa.

Ajassa
Anne Remes Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaaniksi

Neurologian professori Anne Remes valittiin Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan uudeksi dekaaniksi.

Ajassa
Hannu Halilalle lääkintöneuvoksen arvonimi

Tasavallan presidentti myönsi lääkintöneuvoksen arvonimen varatoiminnanjohtaja, dosentti, LKT Hannu Halilalle.

Ajassa
Automatisoituva teknologia auttaa diabeteksen hoidossa

Elämä on täysin ­vapautunut hybridipumpun käyttöönoton jälkeen, kertoo Anna-Kaisa Tuomaala.

Kolumni
Toisaalla, toiste

Aikuiseksi kasvaa niin varkain, kirjoittaa Janna Rantala.