Ajan­kohtai­sta

Seinäjoen keskussairaalassa on hoidettavana seitsemänvuotias koronapotilas

Lapset joutuvat koronan vuoksi harvoin sairaalaan.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Seinäjoen keskussairaalassa on hoidettavana seitsemänvuotias koronapotilas. Asiasta kertoo Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri tiedotteessa.

Maanantaina alueella oli erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla kahdeksan koronapotilasta, joista kaksi oli tehohoidossa. Potilaiden ikähaarukka oli 7-92 vuotta. Terveyskeskuksen vuodeosastoilla oli kuusi koronapotilasta.

Lokakuun aikana erikoissairaanhoidon vuodeosastolla olleista yli 60 prosenttia oli täysin rokottamattomia. Rokotuskattavuus Etelä-Pohjanmaalla on Suomen keskiarvon alapuolella.

Lue myös

Lapset joutuvat koronataudin vuoksi harvoin sairaalaan. Elokuuhun mennessä oli todettu 17 000 tartuntaa 10–19-vuotiailla. Sairaalaan heistä oli joutunut viitisenkymmentä. Kukaan ei ollut kuollut.

Seitsemänvuotiaasta koronapotilaasta kertoi aiemmin muun muassa Helsingin Sanomat.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030