Lehti 22: Ajan­kohtai­sta 22/2010 vsk 65 s. 1988

Selma toi rauhan päivystykseen

Jaana Ahlblad

Satakunnan keskussairaalaan viime vuoden lopulla perustettu selviämishoitoyksikkö saa jatkoa. Kokeiluna alkanut toiminta sai sairaanhoitopiirin siunauksen ja rahoituksen kesäkuusta alkaen.

Selviämishoitoyksikkö, jota sairaalan sisällä kutsutaan Selmaksi, sijaitsee päivystyksen yhteydessä. Sinne otetaan tarkkailtavaksi ne päihtyneet, joita on seurattava esimerkiksi kovan humalatilan, lievän myrkytyksen, alkuvaiheen deliriumin tai päähän kohdistuneen iskun takia. Selmassa ei hoideta potilaita, joilla on vain pieni haava paikattavana.

- Selma ei ole selviämisasema, vaan potilaalla pitää päihtymystilan lisäksi olla jokin somaattinen tai psykiatrinen syy tulla hoitoon, projektisuunnittelija

Tiina Hakala

sanoo.

Hakalan mukaan sairaalan päivystyksen aulatilat ovat rauhoittuneet huomattavasti.

- Potilaat ja henkilökunta ovat antaneet positiivista palautetta juuri levottomuuden poistumisesta. Monet päihtyneistä potilaista ovat kovin tarvitsevia, mutta rauhoittuvat, kun pääsevät hiljaiseen ja pieneen Selma-yksikköön.

Myös päihtyneiden M1-lähetteet Harjavallan psykiatriseen sairaalaan ovat vähentyneet. Kun potilas nukkuu humalansa pois, diagnoosia voidaan miettiä tarkemmin.

Viisi potilaspaikkaa, yksi hoitaja

Kuluneen seitsemän kuukauden aikana Selmassa käynyt noin 600 potilasta, joista noin 70 on ohjattu eteenpäin joko katkaisuhoitoon tai avohoitoon. Joitakin potilaita on ohjattu muun muassa terveyskeskuksen vuodeosastolle. Selmassa toistuvasti tavattavien potilaiden kohdalla on tehostettu yhteistyötä sosiaalityön kanssa.

Selma vetää puoleensa myös rauhoittavia lääkkeitä hakevia päihtyneitä. Heidät ohjataan suoraan katkolle tai Porin kaupungin ylläpitämään, asunnottomien päihdeongelmaisten Sinisuojaan.

Lue myös

Yhteispäivystyksen käytössä olevan Selman asiakkaista noin kaksi kolmasosaa tulee perusterveydenhuollon ja yksi kolmasosaa erikoisairaanhoidon puolelta. Normaalimiehitys 5-paikkaisessa yksikössä on yksi hoitaja yhdessä vuorossa, lisäapua saa tarpeen mukaan.

Hyvistä kokemuksista huolimatta väitteitä "humalaisten paapomisesta" kuuluu edelleen joskus.

- Päihdepotilaiden kohdalla nousee esiin monenlaisia asenteita, päivystyksen ja ensihoidon toimialuejohtaja

Eija Vaula

muistuttaa.

- Olemme kouluttaneet myös päivystyksen henkilökuntaa päihdepotilaiden kohtaamisessa ja hoitamisessa.

Satakunnan Selma on herättänyt kiinnostusta myös muualla. Esimerkiksi Turku suunnittelee yhteispäivystystä ja sen kylkeen mahdollisesti myös selviämishoitoyksikköä.

- Ongelma on kaikkialla sama, Vaula summaa. ?

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030