1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Sertifiointi antaa tukea työterveys­huollon kehittämiseen
Ajan­kohtai­sta 20/2020 vsk 75 s. 1197

Sertifiointi antaa tukea työterveys­huollon kehittämiseen

Ulkopuolisen auditoijan pitää tehdä laatusertifiointi, ja se tulee laatia olemassa olevan laatujärjestelmän kautta. Näin toteaa yleislääketieteen erikoislääkäri, Etelä-Savon Työterveys Oy:n toimitusjohtaja Pirkko Valtola.

– Sertifioinnilla on suuri merkitys työterveyshuollon kilpailutuksissa.

Ulkopuolisen auditoijan avulla voidaan käydä keskustelu toimintatavoista, palvelujen tasaisesta laadusta ja laadun kehittämisestä.

Valtolan mukaan sertifiointi toimii myös paineena, joka auttaa pitämään laadun kehittämisen mukana toiminnassa.

– Laatua kehitetään Etelä-Savon Työterveydessä jatkuvasti – ei vain silloin kun sertifiointi on tulossa.

Lue myös

Sertifiointi liittyy johtamisen lisäksi työntekijöiden työn laadun kehittämiseen ja mittaamiseen.

Etelä-Savon Työterveydessä käytetään Terveydenhuollon laatuopasta työterveyshuoltoon soveltuvien osin. Myös ISO 9001:2018 -järjestelmä ja Työterveyshuollon laatuavain ovat käytössä.

Kirjoittajat
Ulla Toikkanen
ulla.toikkanen@laakarilehti.fi

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Työterveyslaitoksen koronaohje: Tilanteet voivat muuttua nopeasti

Työpaikkojen kannattaa miettiä valmiiksi toimintatavat erilaisiin tilanteisiin, Työterveyslaitos muistuttaa.

Ajassa
Hakijamäärät lääkiksiin kasvoivat

Helsingin yliopistoon pääsi pienin osuus ensisijaisista hakijoista.

Ajassa
Koronavirus aiheutti ammattitaudin 26 työntekijälle

Lähes kaikki tapaukset ovat olleet terveydenhuollon työntekijöillä.

Ajassa
Terveyden edistämisen määrärahan haku alkoi

Tavoitteena on vähentää koronakriisin negatiivisia vaikutuksia.

Ajassa
Koronasovelluksen koekäyttö alkaa

Varsinainen käyttö alkaa syyskuussa.

Tieteessä
Oireisesta aikuisesta koronaviruksen jatkotartuntoja kouluympäristössä

THL selvitti kahdessa helsinkiläisessä koulussa todetun koronatartunnan altistukset ja jatkotartunnat.