Lehti 45: Ajan­kohtai­sta 45/2019 vsk 74 s. 2558 - 2559

Sisä-Savo vetää terveyskeskuslääkäreitä

– Meillä ei uuvuteta liialla työllä, terveyskeskuksen ylilääkäri Olli Lappalainen sanoo.

Heli Väyrynen
Kuvituskuva 1
Pentti Vänskä

– Meillä on nuorten keskuudessa hyvä maine, Olli Lappalainen sanoo.

Sisä-Savon terveyskeskus ei kärsi lääkärivajeesta. Kaikki virat Suonenjoella ja Rautalammilla on täytetty, ja koulutettavia on tulossa riittävästi.

– Jopa ylikin. Oma henkilökunta saa pidettyä vapaansa, kun meillä on hyvin työvoimaa, ylilääkäri Olli Lappalainen kertoo.

Kuntayhtymässä työskentelee 12 lääkäriä. Omalääkärien lisäksi vuodeosastolla on kaksi lääkäriä. Talossa on oma psykiatri ja geriatri.

– Meillä on nuorten keskuudessa hyvä maine. Meillä ei uuvuteta liialla työllä, ja tuki on koko ajan saatavissa. Myös koulutusta on tarjolla.

Sijaintikin on etu, sillä yhteydet Kuopiosta ovat hyvät.

Potilaita ei oteta jonoon, vaan tarvittaessa ajan saa kiireellisissä asioissa heti ja kiireettömissä parin kolmen viikon sisään.

– Puolikiireellisissä asioissa hoitoon pääsee muutamassa päivässä.

Omalääkäri-omahoitajamalli vähensi käyntimääriä

Lappalainen nostaa esiin pari seikkaa, jotka voivat selittää kuntayhtymän tilannetta.

Terveyskeskuksessa on ollut 20 vuotta käytössä omalääkäri–omahoitajatyöparimalli. Tutut kontakti-ihmiset palvelevat potilaita nopeasti, ja hoitosuhteet pysyvät pitkinä.

– Emme ole tästä luopumassa edelleenkään, jos se vain on mahdollista.

Malli vähentää ylimääräistä juoksutusta ja luo turvallisuuden tunnetta. Aikanaan huomattiin, että se vähentää myös käyntimääriä.

– Ihmiset eivät varaa aikaa varmuuden vuoksi, sillä he tietävät pääsevänsä, kun tarve on.

Vastaavia malleja on vielä käytössä muuallakin.

– Moni on jo luopunut palkkausjärjestelmällisesti omalääkärisopimuksesta. Meillä se on edelleen käytössä, mutta ilmeisesti jatkossa ei enää voi olla. Jotkut ovat siirtyneet tiimimalliin. Minusta se ei luo niin tiivistä potilaskontaktia kuin meidän mallimme.

Vastuuväestöt on pidetty sopivan kokoisina, 1500:ssa per työpari. Väki on iäkästä, eikä yksityissektorin palveluita juuri ole, joten töitä kyllä riittää.

Kymmenen alan erikoislääkärit pitävät vastaanottoja

Erikoislääkärit ovat jo pitkään käyneet pitämässä vastaanottoja Sisä-Savon terveyskeskuksessa.

Kun omalääkäri tarvitsee konsultaation, hän ohjaa kysymyksen ensisijaisesti paikalla olevalle erikoislääkärille. Nämä pitävät vastaanottoja tarpeen mukaan, kerran viikossa, kahdessa viikossa tai kuussa.

Lue myös

Toimintaa on viime vuosina laajennettu niin, että nyt mukana on kymmenkunta erikoisalaa. Uusimpana aloitti silmäklinikka lokakuussa.

– Tämä tukee omaa vahvaa perustoimintaa ja kouluttaa omia lääkäreitä samalla.

Palveluita ostetaan itsenäisiltä ammatinharjoittajilta, Kuopion yliopistollisesta sairaalasta ja jonkin verran myös yksityisiltä tuottajilta Kuopiosta.

Lisäksi lääkäreillä ja hoitajilla on omia vastuualueitaan laaja-alaisen työn ohella. Joku voi olla perehtynyt enemmän diabetekseen, toinen keuhkosairauksiin.

Hyötyä on saatu myös siitä, että terveyskeskus ohjaa aina jonkun lääkäreistä hoitamaan tiettyä alueen hoitokotia.

– Hyvällä lääkärityöllä pyritään hoitamaan ihmiset hoitokodeissa. Turhat potilassiirrot ovat vähentyneet.

› Mikä teillä toimii? Teemme juttuja perusterveydenhuollon hyvistä esimerkeistä ja kehitysideoista. Lähetä vinkki osoitteeseen laakarilehti@laakarilehti.fi.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030