Lehti 33: Ajan­kohtai­sta 33/2002 vsk 57 s. 3115

Skepsis valistaa verkossa uskomuslääkinnästä

Marianne Jansson

Uskomuslääkinnän suosion kasvu on saanut myös suomalaisten skeptikkojen yhdistyksen Skepsis ry:n tarttumaan asiaan. Yhdistys perustettiin 15 vuotta sitten paranormaalien ilmiöiden objektiivisen tieteellisen tutkimuksen lipunkantajaksi, mutta nyttemmin painopiste on siirtynyt yhä enemmän uskomuslääkinnän kysymysten suuntaan.

- Yhdistyksen toiminta kohdistuu kaikkiin tieteellisesti todentamattomiin ilmiöihin ja uskomuslääkintä sopii tähän määritelmään hyvin, sanoo Skepsis ry:n puheenjohtaja Jukka Häkkinen.

Yhdistys on ryhtynyt kokoamaan nettisivuilleen (www.skepsis.fi) asiantuntija-artikkeleja toimialaansa liittyvistä aiheista. Lisäksi tavoitteena on koota asiantuntijaryhmä, jolta esimerkiksi tiedotusvälineet saavat nopeasti lausuntoja, kun jokin ilmiö nousee esille.

- Asiantuntijoistamme suuri osa on lääkäreitä ja lääketiedettä sivuavien alojen edustajia, kertoo Häkkinen, joka itse toimii Helsingin yliopiston psykologian laitoksella tutkijana.

Illuusio elämänhallinnasta?

Uskomuslääkinnän suosiolle voi pohtia monenlaisia selityksiä. Jukka Häkkinen pitää kiinnostavina varsinkin Markku Myllykankaan ja Marjaana Lindemanin ajatuksia, joiden mukaan ihmiset yrittävät nykyään optimoida elämänsä ja terveytensä. Kun ei tarvitse panostaa perusasioihin, kuten nälkään, lapsikuolleisuuteen ja tappaviin kulkutauteihin, on aikaa miettiä, miten voisi elää täydellisen elämän, niin ettei mikään sairaus iske.

- Lääkäri ei pysty lupaamaan, että jos teet näin, niin vältyt sairauksilta. Uskomuslääkinnässä tarjotaan tällainen illuusio: jos käytät tätä amulettia tai syöt näitä valmisteita, elät varmasti hyvän elämän. Tämä voi olla taustana sille, että uskomuslääkinnän opit tuntuvat vetoavilta.

Monesti uskomuslääkinnän ratkaisut ovat houkuttelevan helppoja: kun syöt näitä pillereitä, niin kaikki muuttuu hyväksi tarvitsematta muuttaa mitään. Vastaavaa tarjoaa ostoskanavalla markkinoitava laihdutusvyö: sen kuin istut sohvalla ja syöt perunalastuja, niin vyö tekee työn puolestasi.

Jukka Häkkinen uskoo, että uskomuslääkinnän tarjonta lisääntyy Suomessakin rajusti lähivuosina.

- Siksikin Skepsis haluaa valistaa ihmisiä, mitä harhoja luodaan ja minkä tyyppistä humpuukia on luvassa.

Tutkimusta tarvitaan - mutta ei turhaa

Skeptikot korostavat lähtökohtaisesti kriittistä tieteellistä tutkimusta. Jukka Häkkinen näkee kuitenkin uskomuslääkinnän tutkimuksen lisääntymisessä myös uhkia.

- Kun usko asiaan on vahva, tieteelliset menetelmät eivät sitä tavoita. Uskomuslääkinnässä usko on usein niin voimakas, että asiaa yritetään tutkia yhä uudelleen ja uudelleen. Normaalissa tieteellisessä käytännössähän asiaa ei enää tutkita, kun se on todettu toimimattomaksi.

Häkkinen muistuttaa, että rajallisia tutkimusresursseja ei pitäisi kohdistaa siihen, että yritetään keksiä pyörä uudelleen moneen kertaan. Todellisuudessa päteviä tutkimuksia on jo nyt tehty paljon.

Uskomuslääkinnän tutkimuksessa huolta herättää myös tieteellinen taso. Yhdysvalloissa valtion tukema Office of Alternative Medicine käyttää huomattavia summia rahaa tutkimukseen. Vaatimustaso ei kuitenkaan näytä olevan sama kuin lääketieteen tutkimuksella. Esimerkiksi vertaisarviointi on käsitetty niin, että tutkimusten arvioijien ei tarvitse olla tieteellisen koulutuksen saaneita lääkäreitä.

Lue myös

- Siellä on muodostunut uskomuslääkinnän sisäinen vertaisarviointiyhteisö, jolla ei oikeastaan ole mitään tekemistä tieteellisen vertaisarvioinnin kanssa. Seurauksena on, että valtavat summat rahaa näyttävät valuvan aivan hukkaan, kertoo Häkkinen.

Viihde viihteenä

Skepsiksen linjanvedolle uskomuslääkinnän suuntaan oli puheenjohtajan mukaan tilaus. Ufotutkimus, parapsykologia tai selvänäkeminen eivät enää ole esillä samalla lailla kuin muutama vuosikymmen sitten, jolloin niitä käsiteltiin tiedotusvälineissä varsin kritiikittömästi.

Perinteisiäkään aiheita ei ole hylätty. Jukka Häkkinen kertoo itse törmäävänsä jatkuvasti taikavarpuihin; hän on käynyt pitämässä esitelmiäkin tästä aiheesta, joka liittyy käsien hienomotoriikkaan ja eräisiin mielenkiintoisiin motorisen säätelyn ilmiöihin.

Kaikenlaisen mystiikan nousu on länsimaissa ilmiö, joka näkyy mm. television viihdetarjonnassa.

- Osin voi olla kysymys myös siitä, että arkipäivää halutaan maustaa jännittävillä ja selittämättömillä asioilla. Kyse on viihteestä eikä sitä tarvitse sen kummemmin tuomita, toteaa Häkkinen.

Salaisia kansioitakin voi siis hyvällä omallatunnolla katsella viihteenä - kuten Häkkinen itsekin tekee - mutta yliluonnollisiin ilmiöihin uskominen on jo toinen juttu.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030