Sote-lakiehdotus tuo toteutuessaan Suomeen monitasoisen terveys- ja sosiaalipalvelujärjestelmän, joka leventää järjestäjien hartioita, mutta ottaa niskalenkin joka kunnasta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmä on luovuttanut ehdotuksensa uudeksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteeksi peruspalveluministeri Susanna Huoviselle.

Ryhmä valmisteli hallituksen esityksen muotoon laaditun ehdotuksen laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä. Ministeri Huovinen kuitenkin korosti, että kyseessä on vasta ehdotus, ja lopullisesta lakiesityksestä päättää talven aikana hallitus, joka vie sen suunnitelmien mukaan jo ensi keväänä eduskuntaan.

Jos laki vahvistetaan suunnitelman mukaan vuoden 2015 aloista, kuullaan sen jälkeen vielä kuntia sote-alueiden muodostamisesta.

– Sote-alue voi olla riittävän suuri yksi kunta, mutta jokaisen kunnan on kuuluttava johonkin sote-alueeseen. Etenkin sote-alueiden reunakunnilla on mahdollisuus valita kenties useammankin sote-alueen välillä ja valita niistä mieluisin, totesi valmisteluryhmän puheenjohtaja, ylijohtaja Kirsi Varhila torstain tiedotustilaisuudessa.

Ristiriidoilta ei ole vältytty

Sosiaali- ja terveysalueet muodostuvat pääosin maakuntien keskuskaupunkien pohjalle. Ne ovat sote-alueiden vastuukuntia, jotka järjestävät kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut alueensa asukkaille. Kun kaikki palvelut yhdistetään saman johdon alaisuuteen, palvelut eivät pirstaloidu ja voimavarat hyödynnetään mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti.

Valmisteluryhmässä on tuotu esille näkemyksiä, joiden mukaan palvelujen yhdentyminen ja muutkin tavoitteet toteutuisivat paremmin, jos perustason alueista voitaisiin luopua. Tämän näkökulman mukaan mahdollisuus perustaa sote-alueiden sisälle pienempiä perustason alueita saattaa tehdä järjestelmästä monimutkaisemman. 

Valmisteluryhmässä ehdotuksesta jätettiin yksi eriävä mielipide ja neljä erillistä kannanottoa.

THL:n arviointiryhmä on kriittinen

Sosiaali- ja terveysministeriö tilasi ehdotuksesta arvioinnin sektoritutkimuslaitokseltaan. Parissa viikossa laitoksen kärkirivin asiantuntijat laativat laajan alustavan arvion vahvuuksista ja heikkouksista.

Arviointia tehneen työryhmän puheenjohtaja Marina Erholan mukaan lakiehdotus on askel kohti toimivaa ja eheää sekä vaikuttavaa ja kustannustehokasta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennetta. Periaatteessa laki myös mahdollistaa sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteellisen integraation ja väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen.

–
Ehdotusta pitää kuitenkin olennaisilta osiltaan edelleen parantaa, sillä nyt uudistus on jäämässä puolinaiseksi, totesi Erhola.

– Tällaisenaan lakiehdotus ei vielä turvaa edellytyksiä yhdenvertaiselle palvelujen saatavuudelle koko maassa. Meille on edelleen jäämässä hyvin hajautunut järjestelmä, mikäli esitys pannaan toimeen nykymuodossaan. Järjestäjätahoja on mahdollisesti syntymässä noin 50. Niiden seurauksena voi syntyä johtamisen ja kustannuskehityksen kannalta hyvin ongelmallisia ratkaisuja, Erhola painotti.

STTK: Henkilökunnan asema turvattava

– Jatkuva myllerrys vie aikaa varsinaiselta työnteolta. Kestävät ratkaisut pitäisi saada aikaan nopeasti, kommentoi tekijöiden näkökulmasta sote-esitystä STTK:n pääsihteeri Leila Kostiainen tuoreeltaan esitystä torstaina.

Enemmistö terveys- ja hyvinvointipalvelujen työntekijöistä on STTK-laisten liittojen jäseniä.

 Kostiainen arvioi, että jos toimijoita on liikaa, ne esimerkiksi synnyttävät tarpeetonta kilpailua työvoimasta. Se taas johtaisi kustannustason nousuun ilman, että palvelut kehittyvät. Kostiaisen mielestä vastuukuntamallilla ei tietojärjestelmien integraatiollekaan saataisi uusia, tehokkuutta lisääviä ja kustannuksia säästäviä toimintaedellytyksiä.

Tästä on kyse: sote-alueita, vastuukuntia, perustason alueita

Pähkinänkuoressa lakiehdotus sisältää tukun tutuksi tulleita mutta ihan uusiakin termejä.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen kattava järjestämisvastuu kootaan pääsääntöisesti sosiaali- ja terveysalueille (sote-alue). Sosiaali- ja terveysalueet muodostuvat maakuntien keskuskaupunkien sekä erikseen määriteltävien yli 50 000 asukkaan kuntien pohjalle.

Maakuntien keskuskaupunkeja ovat: Helsinki, Tampere, Oulu, Turku, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Pori, Joensuu, Lappeenranta, Hämeenlinna, Vaasa, Rovaniemi, Seinäjoki, Kotka, Mikkeli, Kokkola ja Kajaani. 

Sosiaali- ja terveysalueen hallinto toteutetaan pääsääntöisesti vastuukuntamallilla. Vastuukunta huolehtii alueen muiden kuntien puolesta lakisääteisten palvelujen järjestämisestä. 

Sosiaali- ja terveysalueen toiminta voidaan järjestää tietyin perustein myös kuntayhtymämallilla.

Sote-alueeseen kuuluvat kunnat osallistuvat toiminnan hallintoon ja päätöksentekoon vastuukunnassa olevan edustajainkokouksen ja toimielimen kautta. Toimielin vastaa alueen operatiivisesta toiminnasta ja johtamisesta.

Vastuukunta voi järjestää alueen sosiaali- ja terveyspalvelut tuottamalla ne itse tai toisen alueen vastuukunnan kanssa tai kuntayhtymässä, ostamalla palveluja julkiselta tai yksityiseltä tuottajalta tai antamalla asiakkaalle palvelusetelin.

Pääsäännöstä poiketen sosiaali- ja terveysalueiden sisällä voi olla myös perustason alueita. Niillä on järjestämisvastuu osasta sosiaalihuoltoa sekä perusterveydenhuollosta ja eräissä tapauksissa myös joistakin erikoissairaanhoidon palveluista.

Perustason alue voidaan muodostaa vähintään noin 20 000 asukkaan kunnan pohjalle. Se voi lisäksi järjestää perustason palveluja muille samaan työssäkäyntialueeseen tai toiminnalliseen kokonaisuuteen kuuluville kunnille.

Perustason alueen hallinto toteutetaan vastuukuntamallilla. Uudenmaan maakunta olisi yksi sote-alue, jonka sisällä on kuusi perustason aluetta. Perustason alueet muodostuisivat Espoon, Helsingin, Hyvinkään, Lohjan, Porvoon ja Vantaan pohjalle.

Rahoitus perustuu pääsääntöisesti maksuihin, jotka pohjautuvat sote-alueeseen ja perustason alueeseen kuuluvien kuntien asukasmäärään.

Ulla Järvi