Ajan­kohtai­sta

STM: Suolistosyöpien ja rintasyövän seulonnat arvioitava

Suolistosyöpien seulontojen vaikuttavuudesta on tulossa suomalaista tutkimustietoa. Myös rintasyöpäseulontojen vaikuttavuus on arvioitava uuden tiedon valossa, katsoo sosiaali- ja terveysministeriö.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/Pixmacseulonta.jpg

Nykyisin käytössä olevia seulontoja on arvioitava uudelleen, kun olosuhteet muuttuvat tai tieto lisääntyy, arvioi sosiaali- ja terveysministeriö tämänpäiväisessä kannanotossaan. Samoin seulontoihin liittyviä haittoja on arvioitava suhteessa saatavaan hyötyyn. Esimerkiksi rintasyöpäseulontojen vaikutuksia on USA:ssa arvioitu uudelleen äskettäin.

Rintasyöpäseulonnan vaikutusta kuolleisuuteen pidetään nykyisin pienempänä ja ylidiagnostiikan riskiä suurempana kuin aikaisemmin on ajateltu. Esimerkiksi noin kolmannes seulonnalla havaituista uusista rintasyövistä on varhaisia syöpiä, jotka eivät aiheuttaisi haittaa naisen elinaikana. Seulonnan takia siis leikataan ja sädehoidetaan myös tarpeettomasti.

– Myös muissa länsimaissa, kuten Englannissa, Hollannissa ja Norjassa tehdyt arviot seulontaohjelmien vaikutuksista ovat samansuuntaisia. Siksi Suomessakin tulisi avata uudelleen keskustelu tämän seulonnan hyödyistä ja haitoista, toteavat johtaja Liisa-Maria Vopio-Pulkki STM:stä ja tutkimusprofessori Marjukka Mäkelä Terveyden ja hyvinvoinninlaitokselta.

Seulontatyöryhmä: Suomeen kansallinen seulontojen asiantuntijakeskus

Keskitetty seulontojen käytön ohjaus parantaisi seulontojen laatua, kun kansallisen seulontaohjelman toteuttamista seurattaisiin ja arvioitaisiin nykyistä tarkemmin. STM:n seulontatyöryhmän mukaan Suomeen tarvitaan kansallinen seulontojen ohjausjärjestelmä, sillä tällä hetkellä seulontakäytännöt eivät ole riittävän yhtenäisiä.

Seulonta-asetuksen mukaan kuntien on huolehdittava kohdunkaulaosan syövän, rintasyövän ja sikiön poikkeavuuksien seulontojen järjestämisestä. Kunnat toteuttavat seulonnat pääosin ostopalveluna omien päätöstensä pohjalta. Kuntien seulontaohjelmien hyväksyminen ja valvonta on hajautettu usean eri viranomaisen vastuulle. Tästä aiheutuu alueellisia eroja ja eriarvoisuutta. Vastuu seulontojen järjestämisestä ja ohjauksesta on pohdittava uudelleen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen yhteydessä.

Seulontojen valinnassa on oltava riittävä tieto niiden vaikutuksista ja kustannuksista, jotta rajalliset resurssit voidaan käyttää järkevästi. Myös monipuolista arvokeskustelua tarvitaan. Vuodesta 2004 alkaen STM:n seulontatyöryhmä on tarkastellut kansallisen seulontaohjelman kokonaisuutta. Tänä aikana rintasyöpäseulontaa on laajennettu iäkkäämpään 60–69-vuotiaiden ikäluokkaan. Uutena kansalliseen seulontaohjelmaan on tullut sikiön poikkeavuuksien seulonta.

Suolistosyöpäseulonta ei vielä kuulu Suomen kansalliseen seulontaohjelmaan, mutta siitä on pian valmistumassa Suomessa tehty pilottitutkimus. Tutkimuksen tulosten perusteella päätetään seulonnan mahdollisesta aloittamisesta.

Seulontatyöryhmä on esittänyt, että Suomeen perustettaisiin seulontojen pysyvä asiantuntijakeskus valmistelemaan ja arvioimaan lakisääteistä seulontaohjelmaa ja huolehtimaan seulontojen keskitetystä seurannasta ja ohjauksesta. Tällainen keskus toimii esimerkiksi Hollannissa.

Ulla Järvi

Kuva:

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030