Ajan­kohtai­sta 34/1995 vsk 50 s. 3722

Suomalainen tutkimustulos vaikuttaa hyper-kolesterolemian hoitokäytäntöön

The New England Journal of Medicinessä (16.11.95) julkaistiin merkittävä suomalaisten tutkijoiden työ, jonka tulokset ovat suoraan sovellettavissa väestön kolesteroliongelman hoitoon.

Työryhmä Tatu A. Miettinen, Pekka Puska, Helena Gylling, Hannu Vanhanen ja Erkki Vartiainen selvittivät laajassa, vuoden mittaisessa interventiotutkimuksessa sitostanolin (eräs kasvissteroli) vaikutuksia kolesteroliaineenvaihduntaan.

Aikaisempien lyhytkestoisten tutkimusten perusteella tehty pitkäkestoinen työ käynnistyi vuonna 1993 Pohjois-Karjalassa, jossa oli valmiina edustavan väestöotoksen tutkimustulokset. Tutkimusjoukkona oli 153 iältään 25-64-vuotiasta henkilöä, joiden seerumin kolesterolipitoisuus oli vähintään 5,5 mmol/l.

Tutkimus tehtiin kaksoissokkomenetelmällä tiukoin tieteellisin kriteerein. Koehenkilöt käyttivät osan päivittäisestä ravintorasvastaan annosnappeina (3 x 8 g), jotka vertailuryhmässä olivat tavallista rypsiöljymargariinia, ja koeryhmässä rypsiöljymargariiniin oli lisätty 2 tai 3 grammaa sitostanoliesteriä.

Veren kolesterolipitoisuus pieneni koeryhmässä yli 10 % ja LDL-kolesterolipitoisuus noin 14 %. HDL- ja triglyseriditasot eivät juuri muuttuneet. Muutos on varsin suuri verrattuna esimerkiksi Pohjois-Karjala-projektissa 20 vuoden aikana saavutettuun väestön keskimääräisen kolesteroliarvon pienenemiseen, joka oli 17 %. Sydäntautiriskiä tutkimuksessa saatu muutos pienentää noin kolmanneksella. Vertailukohteeksi sopii myös samassa N Engl J Med:n numerossa julkaistu hyperkolestereemisten miesten pravastatiinihoitoa koskeva pitkäaikaisseuranta, jossa kolesteroliarvot pienenivät keskimäärin 20 %.

Sitostanoliesteri on mauton, joten koehenkilöt eivät kyenneet varmasti erottamaan, mitä margariinia he milloinkin käyttivät. Uudenlaatuinen margariini ei myöskään aiheuttanut sivuvaikutuksia, mikä oli odotettavissakin, sillä sitostanoliesteri on imeytymätön. Se vaikuttaa estämällä sekä ruuasta tulevan että sapen mukana suolistoon erittyvän kolesterolin imeytymistä.

Tulos ei ole yllättävä. Kasvissterolien, erityisesti sitosterolin edulliset vaikutukset veren kolesterolipitoisuuteen on tiedetty kauan. Tutkimuksen mahdollisti Raision Yhtymän kanssa yhteistyössä tehty keksintö, jonka avulla rasvaliukoinen sitostanoliesteri voitiin lisätä kasvimargariiniin.

Kaupasta saatavassa sitostanolimargariinissa on sadassa grammassa 9 grammaa kasvissterolia, josta yli 8 grammaa sitostanolia. Tutkijoiden mukaan kahden gramman päivittäinen sitostanoliannos riittää aikaansaamaan toivotun vaikutuksen.

Lue myös

Tutkijat suosittelevat sitostanolimargariinia tehokkaana keinona veren kolesterolipitoisuuden pienentämiseksi henkilöille, joiden kolesteroliarvo on suuri sekä kolesteroliarvoista riippumatta perheille, joissa on sepelvaltimotautia tai muuta ateroskleroottista sairautta tai diabetesta ja lisäksi familiaalista hyperkolesterolemiaa sairastaville vähentämään kolesterolilääkityksen tarvetta.

Uusi tuote, jota suositellaan koko väestölle, voisi olennaisesti alentaa suomalaisten kolesterolitasoa. Sen yleistymistä joka perheen leipärasvaksi estää kuitenkin toistaiseksi rajallinen saanti ja kallis hinta. Neljänneskilon rasia maksaa ruokakaupoissa noin 25 markkaa.

Professori Tatu A. Miettisen mielestä hyperkolesterolemian hoidosta saatujen tutkimustulosten perusteella lääkäreiden tulisi kiinnittää entistä suurempaa huomiota seerumin kolesterolipitoisuuden pienentämiseen sekä sekundaari- että nyt myös primaaripreventiossa. Hän suosittelee ensin tehokasta dieettiohjausta, johon sisällytetään myös sitostanolimargariinia koskeva tieto. Henkilöille, joille ruokavaliohoito ei tehoa, käytetään lääkitystä, mieluimmin statiineja, professori Miettinen sanoo. (EP)

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030