1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Suomessa nuoret aloittavat juomisen nuorempina kuin muissa Pohjoismaissa
Ajan­kohtai­sta 36/1999 vsk 54 s. 4528

Suomessa nuoret aloittavat juomisen nuorempina kuin muissa Pohjoismaissa

Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus aloitti viime heinäkuussa vuoden kestävän Päihteetön nuoruus - hyvinvointia aikuisena -hankkeen. Viranomaisten tarkoituksena on vähentää nuorten alkoholinkäyttöä mm. lisäämällä valvontaa myymälöissä ja ravintoloissa. Tuotevalvontakeskus teki kyselytutkimuksen nuorten alkoholinkäytöstä neljän satunnaisesti valitun helsinkiläisen yläasteen kahdeksasluokkalaisille ajan tasalla olevan tiedon saamiseksi projektia varten. Tutkimus vahvistaa osaltaan käsitystä suomalaisesta alkoholikulttuurista. Nuoret juovat humalahakuisemmin ja aloittavat alkoholinkäytön keskimäärin aikaisemmin kuin muissa Pohjoismaissa.

Kyselytutkimus selvitti 13-14-vuotiaiden nuorten alkoholinhankkimistapoja, juomatyyppejä, asenteita alkoholinkäyttöön, valvontaan ja alkoholin saatavuuteen sekä nuorten käsityksiä juomisesta julkisella paikalla. Tutkimukseen vastasi 197 tyttöä ja 187 poikaa, vastausprosentti oli 98,7.

Tutkimuksen mukaan puolet pojista ja kolmannes tytöistä ei käyttänyt lainkaan alkoholia 12 kuukauden aikana. Kerran kuussa alkoholia käytti tytöistä 35 % ja pojista 31 %. Tytöistä 3,2 % ja pojista 1,5 % käytti alkoholia kaksi kertaa viikossa tai useammin. Kerran viikossa alkoholia käytti 9,7 % tytöistä ja 6,1 % pojista. Nuoret olivat nauttineet alkoholia useimmiten kotona, kotibileissä tai julkisella paikalla. Vain noin 2 % vastaajista oli nauttinut alkoholia ravintolassa. Nuoret olivat hankkineet alkoholia enimmäkseen siten, että joku yli 18-vuotias tai alle 18-vuotias ystävä oli hankkinut juoman. Omat vanhemmat hankkivat alkoholia lähes neljäsosalle kyselyyn vastanneista pojista, tytöille taas vanhemmat hankkivat sitä harvemmin.

Lue myös

Nuoret juovat eniten siideriä, jonka osuus on noin kolmannes. Muita suosittuja juomia ovat olut, lonkero ja miedot viinit. Viinan osuus oli noin 10 %. Alkoholin määrissä ei ollut tyttöjen ja poikien välillä merkittäviä eroja: molemmissa ryhmissä noin neljännes joi kerralla 1-3 pulloa olutta, siideriä tai lonkeroa.

Tutkimuksessa selvitettiin myös nuorten alkoholinkäyttöä koskevia asenteita. Vastaajista 40 % sallisi alkoholinkäytön alle 18-vuotiaille, saman verran nuoria vastusti sitä. Peräti kolmannes sallisi alkoholinkäytön alle 16-vuotiaille. Yli 40 % nuorista vastusti alkoholinkäyttöä julkisella paikalla. Yli puolet vastaajista oli sitä mieltä, että alkoholin saanti on helppoa alaikäiselle. Vajaa kolmannes nuorista ajatteli, että alkoholin saatavuuden valvontaa pitäisi kiristää, noin neljännes ei ollut valvonnan kiristämisen kannalla ja muilla ei ollut mielipidettä asiasta.

Etusivulla juuri nyt

Liitossa
Asiakkaat, potilaat ja pelisäännöt

Hämmentyneenä olen seurannut presidentti Trumpin koronan hoitotoimia, kirjoittaa Minna Kaarisalo.

Ajassa
Korona vaikutti lasten rokotuksiin

Pikkulasten rokotuksia annettiin keväällä vähemmän kuin viime vuonna.

Tieteessä
Vaihdevuosioireiden erotusdiagnostiikka

Tärkeimmät erotusdiagnostiikassa huomioitavat sairaudet ovat uniapnea ja kilpirauhasen toimintahäiriö.

Ajassa
Vastalääke ry aikoo laajentaa uusille paikkakunnille

Yhdistys on saanut 61 000 euron apurahan.

Tieteessä
Alzheimerin taudin ja työuupumuksen välillä yhteys?

Sairauksien taustalta löytyi osin samoja geenejä.