Lehti 4: Ajan­kohtai­sta 4/2000 vsk 55 s. 354

Sydän yhdistää -toimenpide-ohjelma etenee suunnitellusti

Suomalaisten sydän- ja verisuoniterveyttä edistämään pyrkivän Sydän yhdistää -toimenpideohjelman valmisteluun osallistui yli 60 yhteiskunnan eri vaikuttajatahoa. Ohjelman tavoitteena on suomalaisten sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden puolittaminen. Suomen Sydänliitto on vastannut eri toimenpiteiden valtakunnallisesta suunnittelusta ja koordinoinnista. Kampanjan toteuttaminen alkoi vuonna 1998.

Tähän mennessä on tehty valtuustoiskuja 150:een kunnanvaltuustoon ympäri Suomea. Paikalliset sydänyhdistykset luovuttivat toimenpideohjelman oman paikkakuntansa kunnanvaltuutetuille. Samalla tehtiin kysely valtuutettujen terveyden edistämisestä koskevista käsityksistä. Terveysliikunnan paikalliset suositukset julkaistaan sosiaali- ja terveysministeriön julkaisusarjassa vuoden 2000 alkupuolella. Tehokas terveysviestintä -koulutustilaisuuksia järjestettiin yhdessä UKK-instituutin ja Terveyden edistämisen keskuksen kanssa terveydenhuollossa, liikuntatoimessa ja järjestöissä työskenteleville ihmisille.

Terveydenhuollon ja liikunta-alan oppilaitoksille tehtiin kyselyjä liikunnan ja terveyden sekä ravinnon ja terveyden välistä yhteyttä käsittelevän opetuksen sisällöstä. Kyselyn vastausten perusteella pyritään vaikuttamaan opetussisältöjen kehittämiseen. Uusi yhteistyöverkosto, Lasten ja nuorten foorumi, perustettiin edistämään lasten ja nuorten hyvinvointia, ja joukkoruokailua käsittelevien julkaisujen tuottaminen aloitettiin alan asiantuntijoiden kanssa. Suomen Sydänliiton projektipäällikkö Mika Pyykkö sanoi, että kaikilla näillä toimilla on vaikutusta suomalaisten sydänterveyteen viimeistään muutaman vuoden kuluessa.

Lue myös

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030