Ajan­kohtai­sta

Tartunnanjäljitys kuormittui Helsingissä

Muun muassa noin 120 Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijaa tulee avuksi.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1
ADOBE/AOP

Tartunnanjäljitys on ollut viime päivinä kuormittunut Helsingissä, koska tartuntamäärät lisääntyivät nopeasti. Ylilääkäri Sanna Isosompin mukaan Helsingin kaupungin epidemiologinen toiminta reagoi muuttuneeseen tilanteeseen äkkiä.

Tartunnanjäljitystä tekee tällä hetkellä noin 300 henkilöä. Helsingin kaupungin epidemiologinen toiminta rekrytoi tai hankkii pikaisesti noin 100 pääasiassa sote-alan ammattilaista eri palveluntarjoajilta tartunnanjäljitykseen.

Lisäksi noin 120 Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijaa on aloittanut tai lähiaikoina aloittamassa tartunnanjäljityksen Helsingin kaupungilla.

Lue myös

– Palkkaamme suoraan jäljittäjiä omien rekrytointiemme kautta, kuten olemme jatkuvasti tehneet syksystä alkaen. Nyt myös hankimme ostopalveluna enemmän yritysten työntekijöitä. Palkattujen lisäksi tulee jonkin verran kaupungin työntekijöitä sisäisinä siirtoina. Pääpaino on kuitenkin uusien työntekijöiden saamisessa, Isosomppi kuvaa.

Tartunnanjäljitys pystyy ottamaan yhteyttä tartunnan saaneeseen nopeasti Helsingin kaupungilla. Kun tieto tartunnasta on saatu, yhteyttä otetaan keskimäärin 1–2 vuorokaudessa.

– Me teemme kaiken mahdollisen, että pystymme jäljittämään tartunnat viiveettä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030