Lehti 42: Ajan­kohtai­sta 42/2015 vsk 70 s. 2747

Tarvitaanko rokotuslupa molemmilta huoltajilta?

Anne Seppänen

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen moitti loppukesästä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen HPV-rokotuskampanjaa.

Hän kritisoi sitä, että THL:n rokotusohjeiden mukaan 12 vuoden ikäinen lapsi olisi kypsä itse päättämään rokotuksestaan. Tähän ikärajaan ei löydy lainsäädännöstä perusteita, sillä potilaslaissa ei mainita mitään ikärajoja. Oikeusasiamies piti ongelmallisena myös sitä, että vain toisen vanhemman lupa riittää rokottamiseen.

Nyt THL on vastannut oikeusasiamiehelle. Rokotusohjeita täsmennetään.

THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen, miten rokottajia jatkossa ohjeistetaan, ja minkä ikäinen lapsi on kypsä päättämään itse rokottamisesta?

- Olemme oikeusasiamiehen kanssa samaa mieltä siitä, ettei ikärajaan ole laissa perusteita. Toteamme vastauksessamme, että olemme antaneet rokotusohjeessa suuntaviivoja, mutta lopullinen arvio on aina yksilökohtainen. Rokottava terveydenhoitaja arvioi, onko lapsi riittävän kypsä tekemään omaa terveyttään koskevia päätöksiä. Jatkossa selkeytämme sitä, että iät ovat ohjeellisia. Lapsen kypsyys on arvioitava yksilöllisesti.

Jos arvioidaan, ettei lapsi ole kypsä päättämään rokottamisesta itse, tarvitaan oikeusasiamiehen näkemyksen mukaan molempien huoltajien lupa. Miten jatkossa todennetaan, että lupa on molemmilta?

- Siirrymme Ruotsin mallia muistuttavaan käytäntöön. Rokotuskäynnille tulevalla lapsella on oltava mukanaan lupalappu, jossa on molempien huoltajien allekirjoitus tai yhden, molempien huoltajien kantaa edustavan huoltajan allekirjoitus. Lupa-asia on kouluterveydenhuollon vastuulla. Emme kuitenkaan ehdota lainsäädäntöön kouluterveydenhuoltoa koskevaa velvoitetta molempien vanhempien kannan selvittämiseen.

- Tuomme myös oikeusasiamiehelle esiin sen, ettei terveydenhuollossa ole lapsia koskevaa yleistä lupakäytäntöä. Hammaslääkärissä tai terveyskeskuksessa ei kysytä kirjallisia lupia tai selvitetä huoltajuussuhteita, vaan ajatellaan, että lasta tuova vanhempi edustaa molempia vanhempia.

Miten terveydenhuollossa olisi toimittava, jos vanhemmat ovat erimielisiä kansallisen rokotusohjelman rokotuksista?

Lue myös

- Jos kyseessä on henkeä uhkaava sairaus ja kriittiset hoitovalinnat, jo nykyinen laki edellyttää huoltajien yhteistä päätöstä. Muiden tilanteiden osalta tarvitaan selvennystä.

Koskevatko rokotusohjeiden muutokset kaikkia kansallisen rokotusohjelman rokotteita?

- Oikeusasiamiehen kannanotto koski vain 11-12-vuotiaana annettavaa HPV-rokotetta, ja siihen keskityimme vastauksessamme oikeusasiamiehelle. Ehdotamme kuitenkin, että laaditaan lakitason säädöspohjaa niihin harvinaisiin tilanteisiin, joissa vanhemmat ovat erimielisiä kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvien rokotteiden antamisesta. Näiden rokotusten kieltäminen ei ole lapsen edun mukaista.

Anne Seppänen

ONKO SINULLA HYVÄ KYSYMYS?

Lähetä se Nyt on pakko kysyä -palstalle

› laakarilehti@laakarilehti.fi

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030