Rokotteen antamaa suojaa väistävät koronavirusvariantit voivat viedä rokottamisen päämäärää kauemmas, mutta kyse ei ole siitä, etteivät ne suojaisi lainkaan. Näin näkee THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

– Pelottelu sillä, etteivät rokotteet antaisi mitään suojaa, ei pidä paikkaansa immunologisten tutkimusten perusteella, mutta jos rokote ei suojaa lievältä taudilta eikä viruseritykseltä, virus liikkuu edelleen, hän sanoo.

Astra Zenecan koronarokotteen heikentynyt teho koronaviruksen eteläafrikkalaista varianttia B.1.351 vastaan on herättänyt huolta. NEJM:ssa julkaistussa tutkimuksessa se antoi vain 10 prosentin suojan lievää tai keskivaikeaa COVID-19-infektiota vastaan, jos sen aiheuttaja oli eteläafrikkalainen muunnos.

Tutkimuksessa oli mukana vain nuorempia ikäryhmiä, joilla on ollut lievää tai keskivaikeaa tautia.

Siitä ei Nohynekin mukaan ole reaalimaailman tietoa, miten rokote estää vakavaa tautia, joka on vanhemmissa ikäryhmissä yleisempää.

– Tiedämme, että vasta-aineilla on suuri merkitys silloin, kun puhutaan lievistä limakalvoilla olevista infektioista, mutta kun halutaan estää vakavia infektioita, solusitoisella immuniteetilla on suuri merkitys. Kun on katsottu Astra Zenecalla rokotettujen ihmisten soluja, solusitoinen immuniteetti ei ole oleellisesti muuntunut: T-solut tunnistavat edelleen B.1.351-muuntoviruksen ne epitoopit, jotka ovat suojan muodostumisen kannalta tärkeitä. Tästä voisi tehdä johtopäätöksen, että rokotettu on kuitenkin suojassa vaikealta tautimuodolta, Nohynek sanoo.

Janssen-Cilagin rokotteen on todettu tehoavan Etelä-Afrikan varianttiin kohtuullisen hyvin. Tuloksia ei kuitenkaan voi verrata Astra Zenecan tehotutkimukseen, koska esimerkiksi tutkimuspopulaatio oli erilainen.

Modernan ja Pfizer-Biontechin rokotteista on olemassa laboratoriotutkimuksia, joissa on havaittu että vasta-ainetasot ovat jonkin verran alentuneita, mutta soluvasteet eivät ole muuntuneet Etelä-Afrikan varianttia vastaan.

Suomessa oli maanantaihin mennessä löydetty 149 Etelä-Afrikan muuntovirustapausta.