Yhdysvalloista Suomeen oppejaan tuoneet professorit saapuivat tänne väärässä järjestyksessä, sanoo professori Juhani Lehto.

– On erityisen valitettavaa, että suomalaiset löysivät Harvardista ensin Michael Porterin, eivätkä Clayton Christenseniä, toteaa professori Juhani Lehto artikkelissaan uusimmassa Yhteiskuntapolitiikka- lehdessä.

Suomen terveydenhuollon uudistamiseen on viime vuosina yhä useammin haettu ideoita Yhdysvalloista. Merkittävintä julkisuutta – ja vastakaikua – ovat saaneet Harvard Business Schoolin strategian professori Michael Porterin ajatukset, joita on varsinkin Sitran toimesta tarjottu meillekin ihannemalliksi. Niistä on keskusteltu myös Suomen Lääkärilehden palstoilla.

Juhani Lehto huomauttaa, ettei Yhdysvaltain oppeja kannata sinänsä tuoda Suomeen, koska väestön epätasa-arvo palvelujen saatavuudessa on huikean suuri huolimatta siitä, että siellä käytetään terveydenhuoltoon Suomeen verrattuna yli kolme kertaa enemmän rahaa asukasta kohti. Toisaalta juuri tästä syystä siellä ongelmia on jouduttu tutkimaan eniten.

Porterin peruskritiikki lähtee terveydenhuollon vääränlaisesta kilpailusta. ”Toimijat kilpailevat kustannusten siirtämiseksi toisilleen, kootakseen itselleen neuvotteluvoimaa ja rajoittaakseen tarjolla olevia palveluja. Tällainen kilpailu ei luo arvoa potilaalle, vaan rappeuttaa laatua, synnyttää tehottomuutta, luo ylikapasiteettia, kasvattaa hallintokuluja, muiden epäkohtien lisäksi”, toteaa Michael Porter.

Kehitystä eivät valinnoillaan voi ohjata palvelujen asiakkaat, vaan alan suuret toimijat eli julkiset ja yksityiset rahoittajat ja palvelujen tuottajat. Porter hahmottelee ratkaisumalliksi ohjelmaa, jossa kilpailuvaltiksi nousee kustannusten siirron sijasta palvelun tuottama terveyshyöty. Siksi nykyiset isot terveyden ”tavaratalot” pitäisi muuttaa ”erikoisliikkeiksi”, jotka keskittyisivät vain muutamaan erikoisalaan.

Juhani Lehto kommentoi tätä keskittymistä toimenpidekeskeiseksi terveydenhuollon malliksi, joka sivuuttaa kansanterveyden, monisairaat ja erilaisia hoivapalveluja tarvitsevat vanhukset. Nämä ryhmät ovat kuitenkin terveyspalvelujen suurimpia käyttäjäryhmiä.

Taudit ovat vielä eri vaiheissa

Yhteiskuntapolitiikka-lehden analyysissaan Lehto olisikin suonut suomalaisten löytäneen ensimmäiseksi Harvard Business Schoolin innovaatiojohtamisen professorin Clayton Christensenin, jonka prosessimallia hän kiittää ihmisen todelliset terveysongelmat paremmin huomioivaksi.

Christensen tunnistaa terveydenhuollossa kolme teknologista kehitysvyöhykettä, joita varten tarvitaan erilainen liiketoimintamalli. Osa taudeista kun vaatii intuitiivista hoitoa ilman tarkkaa diagnoosia, osaa osataan hoitaa kumulatiivisesti kertyneen tiedon varassa ja kolmatta hoidetaan jo aivan täsmällisesti. Migreeni ja depressio ovat tuon intuitiivisen vaiheen tauteja, kun taas esimerkiksi lapsuuden diabetes jo täsmäterveydenhuollon piirissä.

Kolmas Juhani Lehdon käsittelyyn päässyt ”guru” on Princetonin yliopiston kansantaloustieteen professori ja taloustieteen nobelisti Paul Krugman. Krugmanin mukaan universaalisuus ja yksinkertaisuus terveydenhuoltojärjestelmässä lisäävät tehokkuutta, jota kuitenkin pyritään heikentämään mm. juuri monikanavaisella rahoitusmallilla.

Juhani Lehto katsookin, että Sitran ideoima terveysrahasto, palvelusetelit tai tilaaja-tuottajamallit johtavat vain kustannusten hallitsemattomaan kasvuun ja unohtavat potilaiden tarpeet.

Ulla Järvi Kuva: Pixmac