Ajan­kohtai­sta

Terveysalan tienesti vei kolme verolistan TOP-kymppiin

Terveysala toi Suomeen myös yhteisöveroa.

Minna Pihlava
Kuvituskuva 1
Adobe/AOP

Kolme terveysalan toimijaa oli viime vuoden kymmenen eniten tienanneen joukossa. Tieto perustuu medialle toimitettuihin verotietoihin.

Heistä eniten tienasi hammaslääketieteen laitteita valmistavan Planmecan perustaja Heikki Kyöstilä. Hän on listan kolmannella sijalla Supercellin pääomistajien Ilkka Paanasen ja Mikko Kodisojan jälkeen.

Kyöstilän yhteenlasketut verotettavat ansio- ja pääomatulot olivat 47,4 miljoonaa euroa vuonna 2018.

Listan viidennellä sijalla on Hytest Oy:n toimitusjohtaja Maria Severina, joka tienasi 36,2 miljoonaa euroa. Hytest myytiin viime vuonna norjalaiselle pääomasijoittajalle. Turussa toimiva Hytest valmistaa vasta-aineita diagnostiikka-alan raaka-aineeksi ja tutkimuskäyttöön. Severina on ainoa nainen kymmenen eniten tienanneen joukossa.

Matti Heyno on listan seitsemäs 27,2 miljoonan euron yhteenlasketuilla tuloilla. Heyno on muun muassa biolääkkeiden sopimusvalmistajan Biovianin, välinehuollon palveluita julkiselle ja yksityiselle terveydenhuollolle tarjoavan Suomen Välinehuollon ja työvaatevalmistaja Standan osakas.

Terveysala toi Suomeen myös yhteisöveroa. Toiseksi suurin yhteisöveron maksaja oli viime vuonna saksalainen kemianteollisuuden yhtiö Bayer, jonka Turussa sijaitseva lääketehdas on Suomen toiseksi suurin.

Listalta puuttuu nimiä

Verohallinto julkisti viime vuoden verotiedot maanantaina kello 8. Niistä ovat uutisoineet muun muassa Helsingin Sanomat, Yle ja Iltalehti.

Lue myös

Verotietojen julkistaminen on tällä kerralla muuttunut aiemmasta. Yli 100 000 euroa tienanneet ovat voineet pyytää verottajalta, että heidän verotietonsa eivät näy medialle toimitettavalla listalla. Edellä kerrotut tiedot perustuvat medialle toimitettuihin verotietoihin.

Listoilta jäi pois 231 nimeä. Heidän tietonsa on mahdollista saada verotoimistosta erikseen pyytämällä, joten myöhemmin julkistettaviin listauksiin voi tulla muutoksia.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030