Terveyskeskuksissa annettavat korvaushoidot lisääntyvät
Sosiaali- ja terveysministeriö hakee opioidiriippuvaisten korvaushoidon ongelmiin ratkaisuja helmikuun alussa voimaan tulevan asetuksen avulla. Nykyinen korvaushoidoista annettu asetus tuli voimaan vuonna 2002.
Muutoksilla pyritään muun muassa madaltamaan opioidiriippuvaisten hoitoon pääsyn kynnystä ja lyhentämään pitkiä hoitojonoja. Siten terveyskeskuksissa ja A-klinikoissa toteutettavien korvaushoitojen määrä todennäköisesti lisääntyy nykyisestä huomattavasti.
- Uusi asetus laventaa hoidon puitteita ja tuo korvaushoidon lähemmäs muita hoitoja. Korvaushoitojen nykyinen, vähän kummallinen erikoisasema poistetaan. Hoidon tarve arvioidaan ja toteutetaan lähtökohtaisesti perustasolla, eli terveyskeskuksissa ja A-klinikoissa. Jos tilanne vaatii, potilas lähetetään erikoissairaanhoitoon, kuvaa lääkintöneuvos
Terhi Hermanson
STM:stä uuden ja vanhan korvaushoitoasetuksen keskeistä eroa.Tähän asti lähtökohtana on ollut, että korvaushoidon aloituksen tarve arvioidaan pääsääntöisesti päihdepsykiatrian yksiköissä. Hermanson korostaa, että jatkossakin erityisen moniongelmaiset huumeriippuvaiset on hoidettava erikoistasolla eli mm. päihdepsykiatrisiin hoitoihin erikoistuneissa erikoissairaanhoidon yksiköissä.
Myös nykyinen asetus olisi mahdollistanut korvaushoidon aloittamisen suoraan terveyskeskuksissa tai A-klinikoissa. Erilaisten käytännön ongelmien takia mahdollisuutta ei ole juurikaan käytetty.
Korvaushoitopotilaat apteekkien asiakkaiksi
Asetus myös mahdollistaa korvaushoitolääkkeen, buprenorfiinin ja naloksonin yhdistelmävalmisteen (Subuxone), toimittamisen apteekista suoraan korvaushoidossa oleville potilaille. Tähän vaaditaan potilaan allekirjoittama apteekkisopimus sekä korvaushoitoa antavan yksikön kirjoittama lääkemääräys. Myös hoitoyksiköt voivat edelleen luovuttaa valmistetta potilaille.
Sen sijaan korvaushoidossa myös käytettävää metadonia apteekit eivät edelleenkään voi toimittaa suoraan potilaalle.
Ministeriö toivoo asetuksen osaltaan myös suitsivan buprenorfiinin (Subutex) pahoin villiintynyttä katukauppaa sekä lääkkeen salakuljetusta. Valtaosa korvaushoitoon tulevista opioidiriippuvaisista on buprenorfiinin väärinkäyttäjiä, jotka ruiskuttavat aineen suoneen.
Korvaushoidossa buprenorfiiniä käytetään yhä vähemmän, käytännössä lähinnä hoidettaessa raskaana olevia opioidiriippuvaisia naisia. Yhdistelmävalmisteen sisältämä naloksoni on vasta-aiheinen raskauden aikana.
Myyntiluvan haltija Schering-Plough veti Subutexin joulukuussa markkinoilta, mahdollisesti laajan väärinkäyttöongelman ja lääkkeen Suomessa saaman huonon maineen takia.