Ajan­kohtai­sta

Terveyskeskusten laatuverkosto -hanke ja TAYS:n lastenklinikan kotisairaalaprojekti palkittiin

Suomen Lääkäriliiton laatupalkinto on tänä vuonna myönnetty Terveyskeskusten laatuverkostot -hankkeelle ja TAYS:n lastenklinikan Kotisairaalaprojektille. Lääkäriliiton laatupalkinto jaettiin nyt kolmatta kertaa.

Terveyskeskusten laatuverkosto –hankkeen koordinaattoreina ja laatukouluttajina toimivat Klas Winell ja Pertti Soveri. Hankkeessa laatutyöskentely on tuotu osaksi terveyskeskusten normaalia toimintaa. Ryhmä on päämäärätietoisesti kouluttanut jäseniään, tiedottanut toiminnastaan, evaluoinut työtään sekä raportoinut laatutyön tuloksista niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Verkostossa on mukana noin 500 terveyskeskuslääkäriä.

Anna-Leena Kuuselan johtama TAYS:n lastenklinikan Kotisairaalaprojektin työryhmä on laaja-alainen ja moniammatillinen. Mukana on lääkäreiden lisäksi sairaanhoitajia ja kuntoutusohjaaja. Työryhmä on perehtynyt maassamme käynnissä oleviin kotisairaalatoimintoihin. Lisäksi se on selvittänyt laajahkon kyselyn avulla henkilökunnan ja potilaina olevien perheiden kotisairaalatoimintaan liittyvät odotukset, pelot ja toiveet, minkä perusteella on tehty suunnitelmat uutta toimintaa varten. Työryhmän työskentely on tapahtunut nykyaikaisten laatutyökalujen avulla ja hoidon jatkuvan laadun parantamisen hengessä. Tavoitteena on hoitaa sairaita lapsia mahdollisimman paljon kotioloissa.

Lääkäriliiton laatupalkinto voidaan myöntää yksittäiselle lääkärille, lääkäriryhmälle tai lääkärin johtamalle moniammatilliselle ryhmälle. Kyseessä tulee olla ainakin osittain toteutunut laatuhanke, josta on osoitettua hyötyä terveydenhuollon toimivuudelle ja potilaiden hoitamiselle. Laatupalkinto voidaan jakaa kannustuksena yhdelle tai useammalle taholle.

Laatupalkinnon myöntämisestä päättää Lääkäriliiton hallitus, jolle esityksen tästä tekee Lääkäriliiton laatuneuvosto. Laatuneuvostossa ovat liiton lisäksi edustettuina Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Finska Läkaresällskapet ja Lääkärikeskusten Yhdistys.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030