Ajan­kohtai­sta

Useat Thaimaan-matkailijat ovat sairastuneet chikungunya-kuumetautiin alkuvuonna

Viisi suomalaista matkailijaa samasta turistiryhmästä sairastui kuumetautiin tammikuussa.

Tiiamari Pennanen
Kuvituskuva 1

Viisi suomalaista matkailijaa on sairastunut hyttysten levittämään chikungunya-kuumetautiin lomamatkalla Thaimassa tammikuussa, kertoo Eurosurveillance-lehden tänään julkaistu fast track -artikkeli. Artikkelin on kirjoittanut infektiotautien professori Anu Kantele HUS:n Tulehduskeskuksesta.

Thaimaahan matkustaneesta 11 hengen sukulaisryhmästä viisi jäsentä sairastui. Neljä joutui sairaalahoitoon, heistä yksi tehohoitoon. Vielä kuuden viikon jälkeen tartunnasta kolme potilasta edelleen kärsii nivelkivuista.

Ryhmä vieraili suositussa turistikohteessa Koh Lantalla.

Tartunnan riski on kasvanut Etelä-Thaimaassa

Aiemmin maaliskuussa lehti raportoi kahdeksasta Thaimaasta Eurooppaan palanneesta matkailijasta, joilla on varmistettu chikungunya-tartunta alkuvuonna 2019.

Potilaiden akuutteja oireita olivat kaikilla kuume ja lihas- ja nivelkivut sekä osalla muun muassa ihottuma, pääkipu ja turvotus. Sairastuneista vain kaksi toipui kokonaan kolmen viikon aikana paluusta. 70-vuotiaalla naisella kehittyi krooninen reuma tartunnan jälkeen.

Tapausten määrä on kasvanut merkittävästi viime vuodesta, jolloin vain yhdellä Eurooppaan palanneella matkailijalla epäiltiin tautia.

Chikungunya-tartunnan riski on kasvanut useilla turistialueilla Etelä-Thaimaassa. Vaikuttaa siltä, että aiemmin raportoidut kahdeksan matkailijaa saivat tartunnan Etelä-Thaimaassa. He kaikki tulivat Bangkokiin ja jatkoivat siitä turistikohteisiin muun muassa Phuketiin, Koh Samuille ja Koh Lantaan, jossa suomalaisetkin sairastuivat.

Lue myös

Thaimaan terveysministeriö varoitti taudista loppuvuodesta. Pelkästään marraskuussa maassa raportoitiin 1 132 tapausta ja joulukuussa 2 143. Tammi-helmikuussa potilaita oli 17 provinssista yhteensä 1 652. Valtaosa tuli Phuketista, Pattanista, Songkhlasta, Narathiwatista ja Phang Ngasta.

Tartunnan estämiseksi tulee suojautua hyttysten pistoilta myös päivällä. Tautia vastaan ei ole rokotetta. Kuumetaudilla on yleensä 3–7 päivän itämisaika. Tauti alkaa kuumeella ja oireita ovat muun muassa päänsärky, ihottuma sekä nivel- ja lihaskivut, jotka voivat pitkittyä.

Kuva: Fotolia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030