THL leikkaa lakisääteisetkin työt jo vaarassa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yt-neuvottelut käynnistyvät tiistaina 12. marraskuuta. THL:ssa arvoidaan leikkausten edellyttävän useiden lakisääteisten tehtävien purkamista.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johto on jättänyt yt-lain mukaisen neuvotteluesityksen, ja ensimmäinen kokous on tiistaina 12. marraskuuta.
THL:n pääjohtaja Pekka Puskan tiedotteessa varoitettiin, että hallituksen leikkauspäätösten seuraukset ovat kovat ja tulevat edellyttämään useiden lakisääteisten tehtävien purkua.
– Ei tässä enää pelkillä rakenteellisilla uudistuksilla ja tehostamisella pärjätä. Nyt lähtee oikeasti ihmisiä ja sitä kautta toimintoja ja ennen kaikkea osaamista talosta ulos, sanoo THL:n akavalaisten pääluottamusmies Timo Sinervo.
– THL:n tehtäviä määritellään useissa eri laeissa, kuten oikeuslääketieteellisiin ja -psykiatrisiin tehtäviin, tartuntatauteihin, rokotusohjelmiin, ympäristöterveydenhuoltoon ja tilastointiin liittyviä tehtäviä. Nähtäväksi jää, miten tässä käy. On selvää, että monelta alalta asiantuntemus vähenee, Sinervo toteaa.
YT-kutsun mukaan myös THL:n alueyksiköt ovat leikkausten kohteena. Turun Sanomat kertoi tiistaina, että Turussa toimiva väestötutkimusyksikkö on lakkautuslistalla ja sen vahvuus on 20 ihmistä. Myös Kuopion, Oulun, Tampereen ja Jyväskylän yksikköjä odottavat leikkaukset.
Ensi vaiheen vähennystarve on noin sata ihmistä, vuosien 2016 ja 2017 leikkaukset merkitsevät vielä 300–400 henkilön vähennystä.
Siirtyykö tutkimusta konsulttifirmoille?
Sinervon mukaan viranomaistehtävät edellyttävät tuekseen tutkimusta, jota tekevät THL:ssa nyt samat ihmiset. Esimerkiksi rokotusohjelmaa ei voi muuttaa ilman tieteellistä näyttöä ja terveystaloustieteellisiä laskelmia. Kun ministeriöt, hallitus ja eduskunta tekevät ratkaisujaan, tarvitaan tietoa viranomaisohjaukseen ja tiedolla vaikuttamiseen.
Timo Sinervon mukaan terveydenhuollon ja sosiaalitoimen päätöksenteossa onkin vaarana, että osaamisen kadotessa valtion laitoksista, tietoa joudutaan ostamaan yksityisiltä yrityksiltä ja konsulteilta. Se paitsi tulee kalliimmaksi, merkitsee myös riskejä.
Yt-neuvotteluissa laitos hakee 7 miljoonan euron säästöjä sopeutuakseen ensi vuoden budjettileikkaukseen ja varautuakseen vuoden 2015 budjetin odotettavissa olevaan noin 8,5 miljoonaa euroa nykytasoa pienempään budjettirahoitukseen.
Akavalaisia THL:ssa työskentelee erilaisissa ja eripituisissa työsuhteissa noin 650 henkeä, ja heistä lääkäreitä on satakunta.
Ulla Järvi
Kuva: Pixmac
Korjaus 12.11.2013 klo 13; Poistettu lause: Vuoden 2014 budjettileikkaukset merkitsevät noin seitsemän miljoonan säästöjä ja vuoden 2015 leikkaukset 8,5 miljoonan euron supistuksia. Myös valtion tuottavuusohjelma aiheuttaa lisää leikkauksia. Korvattu lauseella: Yt-neuvotteluissa laitos hakee 7 miljoonan euron säästöjä sopeutuakseen ensi vuoden budjettileikkaukseen ja varautuakseen vuoden 2015 budjetin odotettavissa olevaan noin 8,5 miljoonaa euroa nykytasoa pienempään budjettirahoitukseen.
Lause: On selvää, että esimerkiksi oikeuslääketieteellisiä ja -psykiatrisia tehtäviä, tartuntatauteihin, rokotusohjelmiin, ympäristöterveydenhuoltoon ja tilastointiin liittyviä tehtäviä jää vaille tekijöitä, Sinervo toteaa. On korjattu muotoon: THL:n tehtäviä määritellään useissa eri laeissa, kuten oikeuslääketieteellisiin ja -psykiatrisiin tehtäviin, tartuntatauteihin, rokotusohjelmiin, ympäristöterveydenhuoltoon ja tilastointiin liittyviä tehtäviä. Nähtäväksi jää, miten tässä käy. On selvää, että monelta alalta asiantuntemus vähenee, Sinervo toteaa.
Korjaus: Alueyksikköihin kohdistuvien leikkausten ulkopuolella ei ole mikään yksikkö, toisin kuin alkuperäisessä jutussa mainittiin.