Lehti 36: Ajan­kohtai­sta 36/2004 vsk 59 s. 3247

Tietoa tarvitaan joka kunnasta Mielenterveyspalveluista koko maan kattava selvitys

Suvi Sariola

Suomessa ryhdytään ensimmäistä kertaa selvittämään, miten mielenterveyspalvelut on nykyään järjestetty ja mikä järjestämistapa olisi vaikuttavin. Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa yritetään kartoittaa maan kaikki mielenterveyspalveluja tarjoavat yksiköt, yksityiset palvelun tuottajat mukaan lukien.

- Perusideana on selvittää, millä tavoin järjestetty psykiatrinen hoitojärjestelmä tuottaa mahdollisimman hyvän tuloksen, eli miten mielenterveyspalveluihin sijoitettu euro muuttuu hyvinvoinniksi, kuvaa projektissa tutkijana työskentelevä psykiatrian erikoislääkäri Eila Sailas Stakesista.

- Kirjallisuuden perusteella on viitettä siitä, että tietyt psykososiaaliset toimintamuodot, esimerkiksi tuettu asuminen ja klubitalo-toiminta, tuottavat aika paljon hyvinvointia, Eila Sailas sanoo.

Selvityksen taustalla ovat mielenterveyspalvelujen suuret muutokset varsinkin 1990-luvulla, jolloin psykiatrian laitospaikat ajettiin alas ja palvelujen järjestämisvastuu siirtyi kunnille. Palvelujen raju hajauttaminen osui yksiin syvän laman kanssa.

Mielenterveyspalvelujen vaikuttavuutta selvittävä MERTTU-tutkimus on osa Suomen Akatemian suurta terveydenhuoltotutkimusohjelmaa, TERTTUA. Akatemian lisäksi hankkeessa ovat mukana Stakes ja Suomen Kuntaliitto.

Kaikkien kuntien toivotaan vastaavan

Tutkimus käynnistyy syyskuun lopulla kuntakyselyllä, joka lähetetään maan kaikkiin kuntiin. Kaksiosaisella kyselyllä selvitetään mielenterveyspalveluja koskevat organisaatioiden ja toiminnan muutokset sekä kartoitetaan palveluja tarjoavat yksiköt.

- Tietoja haluttaisiin ihan joka ainoasta kunnasta, sanoo Eila Sailas.

Jos lomakkeen saaja ei tunne olevansa oikea henkilö vastaamaan kyselyyn, hänen toivotaankin ohjaavan kyselyn eteenpäin palvelujärjestelmää paremmin tuntevalle vastaajalle. Kuntakyselyssä käytetään elektronisia lomakkeita, mutta kyselyn voi saada myös paperiversiona.

Lue myös

Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa tietojen pohjalta luodaan kokonaiskuva mielenterveyspalvelujen järjestämisestä alueittain.

Tutkimuksen tieteellinen osuus, jossa arvioidaan erilaisten palvelurakenteiden vaikuttavuutta väestön hyvinvointiin, käynnistyy kuntakyselyn jälkeen.

Ensi vuonna tutkimus jatkuu mielenterveyspalveluja tarjoaviin yksiköihin lähetettävällä kyselyllä, jolla yritetään saada hoidosta entistä tarkempi kuva. Sillä selvitetään mm. yksiköiden henkilökunnan määrää ja koulutusta sekä mahdollista hoitoideologiaa.

Tutkimushanke jatkuu vuoteen 2007 saakka. Projektia johtaa Stakesissa LT, psykiatri Sami Pirkola.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030