Valtakunnallinen kliininen tohtoriohjelma loppui, kun tutkijakoulutus muuttui tämän vuoden alussa. Vastuu tohtorikoulutuksesta on nyt yliopistoilla.

Tähän asti Suomen Akatemian rahoittamissa tohtoriohjelmissa on työskennellyt pieni osa tohtorikoulutettavista. Nyt kaikki tohtorikoulutettavat kuuluvat johonkin yliopiston tohtoriohjelmaan, ja rahoitusta tulee lisäksi säätiöiltä.

- Jokaisessa yliopistossa on nykyisin yksi tai useampi tutkijakoulu, jossa on tohtoriohjelmia. Tutkijakoulut voivat toimia useassa tiedekunnassa ja niillä voi olla koulutettavia monesta tiedekunnasta, kertoo Helsingin yliopiston kehitysbiologian professori Hannu Sariola.

Helsingin yliopistossa on terveyden tutkimuksen tutkijakoulu, johon kuuluvat lääketieteellinen, bio- ja ympäristötieteellinen, eläinlääketieteellinen ja farmasian tiedekunta. Hannu Sariola toimii terveyden tutkimuksen tutkijakoulun johtajana.

- Meillä on kahdeksan tohtoriohjelmaa, joista neljä on lääketieteellisen ja neljä muiden tiedekuntien. Tästä lähtien jokainen lääketieteelliseen tiedekuntaan väitöskirjaa tekevä lääkäri saa rekisteröityä mihin tahansa näistä ohjelmista.

Opetus- ja kulttuuriministeriö halusi uudistaa tohtorikoulutusta, koska vanhaa järjestelmää pidettiin liian hajanaisena. Lääketieteellisessä tiedekunnassa oli Sariolan mukaan asiasta eri näkemys.

- Pidimme Suomen Akatemian rahoittamia ohjelmia hyvin toimivina ja olisimme halunneet säilyttää vanhan järjestelmän. Uuden järjestelmän etuna on se, että kaikki koulutettavat ovat systemaattisen koulutuksen piirissä.

Sariola toteaa, että kirjavuus tutkijakoulujen rahoituksessa jatkuu uudistuksesta huolimatta. Suomen Akatemian rahat, jotka aikaisemmin kilpailutettiin tohtoriohjelmille, siirtyvät kokonaisuudessaan yliopiston perusrahoitukseen.

Tohtorintutkinto neljässä vuodessa

Sariolasta tutkijakoulun uudistus on varsin haasteellinen Helsingin yliopistossa mm. hallinnon hajanaisuuden vuoksi.

- Keskushallinnossa on koordinaattori, ohjelmakoordinaattorit ovat laitoksilla ja lisäksi on toimijoita eri hallinnollisissa yksiköissä. On vaikeaa saada kaikki toimimaan yhteisillä periaatteilla.

Toinen ongelma hänen mielestään on kliinikkotutkijan asema. Tohtorintutkinnon valmistuminen neljässä vuodessa on nyt tavoitteena. Yliopiston rahoittamat tohtorikoulutuspaikat myönnetään 1-4 vuoden määräyksinä.

- Kliinikot tekevät väitöskirjan ohella työtään tai ottavat välillä vapaata väitöskirjan tekemistä varten. Siksi väitöskirjan valmistuminen kestää vastaisuudessakin pitempään kuin neljä vuotta, sanoo Sariola.

Hänestä tutkijalääkärilinja voi olla uhattuna, jos tutkimukseen käytettävää aikaa ei voi sopia joustavasti opiskelun lomaan. Tutkijakoulutuksen vuoden mittaiset määräyskirjat eivät tähän ohjelmaan istu.

Sariolan mukaan byrokratiaa haluttiin vähentää tutkijakoulutusjärjestelmää uudistettaessa. Tiedekuntien velvollisuudet tohtorikoulutuksessa eivät kuitenkaan vähentyneet.

- Vielä riittää paljon halonhakkaamista, hän summaa.