Työparityö muuttaa terveyskeskuksia
Työparityöskentely yleistyy terveyskeskuksissa kovaa vauhtia. Sen odotetaan vähentävän lääkärien kuormitusta ja parantavan työrauhaa.
Työparityöskentely yleistyy terveyskeskuksissa kovaa vauhtia. Sen odotetaan vähentävän lääkärien kuormitusta ja parantavan työrauhaa.
– Työparimalli oli yksi tänne houkutelleista syistä, kertoo kolme vuotta sitten Paloheinän terveyskeskukseen siirtynyt apulaisylilääkäri Virpi Jolkkonen.
Jolkkonen ja hänen työparinsa, terveydenhoitaja Johanna Wikström ovat sitä mieltä, että asiat sujuvat nyt paljon paremmin kuin ennen: työnjako lääkärin ja hoitajan välillä on selkiytynyt. Lääkärille päätyvät juuri ne potilaat, jotka lääkärin hoitoa tarvitsevat. Jonot ovat lyhentyneet: kiireettömissä asioissa hoitajalle pääsee nyt viikossa ja lääkärille pitää jonottaa korkeintaan kaksi viikkoa. Myös työrauha on parantunut.
– Ennen puhelin soi koko ajan ja konsultaatiokyselyitä tuli lippulapuilla. Nyt hoitaja voi varata lääkärin työohjelmasta konsultaatioajan, jolloin hän saa kirjallisen ohjeen potilaan vaivaan tai hoitoon liittyvään kysymykseen. Tarvittaessa myös piipahdamme toistemme huoneissa vastaanoton aikana, Jolkkonen kertoo.
Työparimallin myötä potilaiden hoitosuunnitelmat ovat parantuneet ja potilaiden omahoito on lisääntynyt. Eniten uudistuksessa on muuttunut hoitajan työ.
– Kun lääkäri tekee tarkan hoitosuunnitelman potilaalle, hoitajan on helppo sitä noudattaa, Wikström summaa.
Huolellista suunnittelua
Työparityötä tutkineen TtT Eija Peltosen mukaan työparimallissa terveyskeskustyö tehostuu ja kaoottisuus vähenee, kun lääkärin ja hoitajan yhteistyö ja keskinäinen tiedonvaihto paranee, ja oman alueen väestö opitaan tuntemaan paremmin.
– Kun suunnitelmallisuus lisääntyy, nähdään missä tarvitaan vaikkapa ennaltaehkäisevää työtä ja osataan suunnata sitä oikein.
Peltonen on vertaillut keväällä 2009 tarkastetussa väitöskirjassaan työpari- ja tiimityöskentelyn eroja kymmenessä erisuuruisessa terveyskeskuksessa eri puolilla Suomea.
Peltonen painottaa, että oikeastaan työn organisoinnin muotoa tärkeämpää on se, että ylipäätään pysähdytään miettimään, miten asiat sujuvimmin kannattaisi tehdä. Työparityöskentelyyn siirtyneissä terveyskeskuksissa jonot ovat lyhentyneet, ja se keventää myös päivystysten kuormaa.
– Kun ihmisten tietävät pääsevänsä lääkärille ilman viikkojen jonotusta, he eivät mene päivystykseen näyttämään vaivoja, jotka voidaan hoitaa oman lääkärin vastaanotolla.
Peltonen muistuttaa, että kysymyksessä on kaiken kaikkiaan iso muutos terveyskeskusten toiminnassa: henkilökuntarakenne muuttuu, työtavat muuttuvat ja potilaiden hoito muuttuu. Oikein suunniteltuna työparityöskentely tuo Peltosen mukaan lukuisia etuja. Ongelmia voi tulla, jos työtä on liikaa.
– Väestöalueet pitää suunnitella sopivan kokoisiksi. Yhdellä työparilla ei saa olla liikaa potilaita.
Lue juttu kokonaisuudessaa perjantaina ilmestyvästä Lääkärilehdestä 42/2010.
Hertta Vierula
Kuva: Mikko Käkelä