Lehti 24: Ajan­kohtai­sta 24/1999 vsk 54 s. 2819

Työsuojeluvaltuutettujen koulutusmahdollisuuksia halutaan parantaa

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen työsuojelun valvontalain ja työturvallisuuslain muutoksista. Valvontalain muutoksella pyritään laajentamaan työsuojeluvaltuutettujen mahdollisuuksia koulutukseen niin, että kaikkien työpaikkojen työsuojeluvaltuutetuille ja varavaltuutetuille olisi annettava mahdollisuus asianmukaiseen koulutukseen tehtävän hoitamiseksi. Toistaiseksi työsuojeluvaltuutetun kouluttaminen perustuu työmarkkinajärjestöjen välisiin sopimuksiin.

Hallitus antoi eduskunnalle myös esityksen työturvallisuuslain muutoksesta, jolla täsmennetään työnantajan velvollisuutta parantaa työoloja ja ennaltaehkäistä yhtäjaksoisesta ja yksipuolisesti kuormittavasta työstä aiheutuvia haittoja.

Työstä aiheutuvat vaarat on mahdollisuuksien mukaan torjuttava ennakolta. Vaaralliset työt, työvälineet ja aineet tulisi korvata vaarattomilla tai vähemmän vaarallisilla käyttäen hyväksi uusimpia teknisiä ratkaisuja. Teknisillä ratkaisuilla tarkoitetaan myös työn ja tuotannon järjestelyjen, kuten ergonomian, työpsykologian ja työsosiologian tutkimusta ja kehitystä.

Lue myös

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030