1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. Työterveysneuvottelu tukee työhön paluuta
Ajan­kohtai­sta

Työterveysneuvottelu tukee työhön paluuta

Tutkimus löysi neuvotteluista myös kehitettävää.

Työterveysneuvottelu tukee työhön paluuta Kuva 1 / 1 Kuva: Adobe/AOP

Työterveysneuvottelut tukevat työhön paluuta ja työurien pidentämistä, kertoo Työterveyslaitoksen ja Tampereen yliopiston tutkimus.

Tutkijat selvittivät, miten työterveysneuvottelut toimivat, kun työntekijä palaa esimerkiksi pitkältä sairauslomalta töihin.

Osallistujat kokevat neuvottelut hyödyllisiksi.

– Työterveysneuvottelut sujuvat pääosin hyvin. Neuvotteluissa työntekijän työhön paluu suunnitellaan asteittain niin, että se tukee hänen työhön osallistumistaan, sanoo Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Pirjo Juvonen-Posti tiedotteessa.

Neuvotteluihin osallistuvat työntekijä, työnantaja ja työterveyshuollon edustaja, tarvittaessa muitakin. Tavoitteena on tukea työntekijää sovittamalla työtä hänen työkykyynsä sopivaksi niin, että se palvelee sekä työntekijää että työnantajaa.

Tutkimus löysi neuvotteluista myös kehitettävää.

Lue myös

Neuvotteluissa pitää tutkimuksen mukaan kiinnittää yhä enemmän huomiota osapuolten tasapuoliseen osallistumiseen ja työntekijän yksityisyydensuojaan.

Tutkimushankkeessa kehitettiin oppimisohjelma tukemaan neuvotteluiden osapuolia. Maksuttoman ohjelman voi ladata Työterveyslaitoksen verkkosivuilta.

Kirjoittajat
Heli Väyrynen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Hyvää kesää

Lääkärilehden uutistuotanto jää kesätauolle juhannuksena.

Tieteessä
Kotimittaus toimiva vaihtoehto verenpaineen vuorokausirekisteröinnille

Sen sijaan kajoamattomasti arvioidun sentraalisen verenkierron paineen mittaus ei näyttänyt tuovan lisähyötyä diagnosointiin.

Ajassa
Lääkekorvaukset ylittivät 1,5 miljardia euroa

Kelan maksamat lääkekorvaukset kasvoivat viime vuonna 91 miljoonaa euroa.

Ajassa
Biopankkien toimintaa yhtenäistetään

Biopankkilain uudistuksessa sovitettiin yhteen biopankkilainsäädännön ohjausryhmän tunnistamat muutostarpeet ja EU:n tietosuoja-asetuksen edellyttämät muutokset.

Ajassa
Klamydia, tippuri ja kuppa leviävät

Seksitautien määrä lisääntyi selvästi vuonna 2019.

Ajassa
Aloittaako HUS kohdunsiirrot?

HUS suunnittelee pilottitutkimuksen aloittamista ja kohdunsiirtoryhmän perustamista.