Tyypin 2 diabeetikoiden seulonta ja tehostettu hoito on järkevää, vaikkei varhaisen seulonnan ja riskitekijöiden hoidon hyödystä sairastavuuden ja kuolleisuuden vähentäjänä saataisikaan näyttöä.

Tyypin 2 diabeetikoiden seulonta ja tehostettu hoito on järkevää, vaikkei varhaisen seulonnan ja riskitekijöiden hoidon hyödystä sairastavuuden ja kuolleisuuden vähentäjänä saatukaan näyttöä.

Näin päättelivät tutkijat EASD:n (European Association for the Study of Diabetes) kokouksessa Tukholmassa esittäessään The Additional Trial -tutkimuksen tuloksia. Prospektiivinen, kontrolloitu ja satunnaistettu tutkimus on tehty Tanskassa, Britanniassa ja Hollannissa.

Tutkimuksessa selvitettiin, onko seulonta järkevää, löydetäänkö sillä potilaat, joilla on suurentunut sydän- ja verisuonisairauden riski, sekä voidaanko riskitekijöihin vaikuttaa ja potilaiden ennustetta parantaa.

Suurentuneen riskin potilaita etsittiin portaittaisella seulonnalla, jossa käytettiin riskitestiä, satunnaista verenglukoosiarvoa, glykosyloituneen hemoglobiinin (HbA1C) arvoa ja kahden tunnin glukoosirasituskoetta. 76 300 seulotusta 4 %:lta todettiin tyypin 2 diabetes.

Seulonnassa löydettiin potilaita, joilla oli suurentunut sydän- ja verisuonisairauksien riski. Potilaiden keski-ikä oli 60 vuotta, keskimääräinen painoindeksi 31,6 kg/m2, HbA1C-arvo 6,6 %, systolinen verenpaine keskimäärin 150 mmHg ja kokonaiskolesteroliarvo 5,6 mmol/l. Potilaista 27 % tupakoi ja 6 %:lla oli aikaisempi kardiovaskulaaritapahtuma.

Rutiinihoitoryhmään satunnaistettiin 1 379 potilasta ja intensiivihoitoryhmään 1 679 potilasta.

Riskitekijöiden hoito tehostui kummassakin ryhmässä viiden vuoden hoidon ja seurannan aikana. Diabeteslääkityksen käyttö lisääntyi rutiinihoitoryhmässä seurannan alun 1 %:sta 54 %:iin ja intensiivihoitoryhmässä 1 %:sta 64 %:iin. ACE:n estäjien käyttö lisääntyi rutiinihoidossa alun 18 %:sta 57 %:iin ja intensiivihoidossa 21 %:sta 72 %:iin. Statiinien käyttö lisääntyi rutiinihoidossa 15 %:sta 68 %:iin ja intensiivihoidossa 16 %:sta 78 %:iin, ASA:n käyttö rutiinihoidossa 12 %:sta 40 %:iin ja intensiivihoidossa 15 %:sta 69 %:iin.

Kummankaan ryhmän keskimääräinen paino ei noussut ja HbA1C-arvo pysyi 6,5 %:n tuntumassa. Etenkin intensiivihoitoryhmässä LDL-kolesterolipitoisuus pieneni merkitsevästi (3,4 mmol/l:sta 2,3 mmol/l:iin) ja systolinen verenpaine laski merkitsevästi (150 mmHg:stä 138 mmHg:iin). Primaarisen päätetapahtuman (sydän- ja verisuonitautikuolema, sydäninfarkti, aivoverenkierron häiriö, revaskularisaatio) suhteen ryhmillä ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevää eroa (RR 0,83, 95 %:n LV 0,65–1,08), vaikka käyrät näyttivätkin eroavan 3,5 vuoden seurannan jälkeen intensiivihoitoryhmän eduksi.

Saara Metso
dosentti, apulaisylilääkäri
TAYS, sisätautien vastuualue