Ajan­kohtai­sta

USA:ssa suositus HIV:n suojalääkityksestä

Yhdysvaltain CDC on antanut suositukset hiv-negatiivisille annettavasta suojalääkityksestä. Euroopassa odotellaan yhä mahdollista hyväksyntää riskihenkilöiden antiretroviraaliselle lääkehoidolle.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/panthermedia_A10355848_hiv.jpg

Yhdysvaltain tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskus, CDC, on antanut suositukset hiv-negatiivisille annettavasta suojalääkityksestä.

Hiv-lääkkeiden on osoitettu toimivan melko tehokkaasti myös tartuntaa ennaltaehkäisevänä lääkehoitona (PrEP, pre-exposure profylaxis). Ihminen, jolla ei ole tartuntaa, käyttää antiretroviraalisia hiv-lääkkeitä säännöllisesti oman tartuntariskinsä pienentämiseksi jo ennen altistustilanteita.

– Yhdysvalloissa FDA on hyväksynyt PrEP:n viralliseksi tenofoviiri-emtrisitabiinin (Truvada) käyttöaiheeksi jo pari vuotta sitten. CDC:n ohjeistus on luonnollinen jatko tälle linjalle, sanoo osastonylilääkäri Matti Ristola Helsingin yliopistollisen keskussairaalan infektiosairauksien klinikalta.

Ristolan mukaan Euroopassa Truvadalle ei ole hyväksytty suojalääkitystä käyttöaiheeksi.

– PrEP:sta on useita tutkimuksia menossa Euroopassa, joten on hyvin mahdollista, että käyttöaihe hyväksytään jossain vaiheessa täälläkin, Ristola huomauttaa.

Kovin nopeisiin käänteisiin Ristola ei kuitenkaan luota.

– Olen monta vuotta yrittänyt saada tartuntatautien torjunnasta vastaavia tahoja antamaan lääkäreille ohjeistusta edes ei-ammatillisen hiv-altistuksen jälkeisestä lääkityksestä (ns. PEP-lääkitys eli post-exposure profylax). Mitään virallista ohjeistusta tai edes toteuttavuuden pilotointia ei ole saatu aikaan, Ristola huomauttaa.

Hän kertoo, että Tanskan infektiolääkäriyhdistys antoi jo vuonna 1998 suosituksen hiv-lääkityksen käytöstä ei-ammatillisessa altistuksessa. THL:n tuottamassa Suomen hiv-strategiassa vuosille 2013–2016 todetaan, että PrEP:sta saatavaa tieteellistä näyttöä tulee seurata ja ottaa tarvittaessa käyttöön.

– Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ohjeita PREP`n käytöstä saamme Suomessa odottaa tosi pitkään, Matti Ristola toteaa.

Hiv-negativiisen suojalääkitys ei ole ongelmaton

– Hiv-lääkkeitä potilaalle kirjoittaessaan lääkärin on aina punnittava hyödyt ja haitat. Truvadasta on kuvattu myös vakavia haittavaikutuksia. Ongelmana PrEP-tutkimuksissa on ollut myös huono hoitoon sitoutuminen. Ottamaton PrEP ei auta, muistuttaa Matti Ristola.

Hän kuitenkin toteaa, että tietyissä tapauksissa voisi lääkitykselle olla perusteita, jos indikaatio Euroopassa olisi olemassa. Hiv-positiivisen ihmisen onnistunut HIV-lääkitys on tehokkain tunnettu tapa hiv-tartunnan estämiseen.

CDC:n suositusten mukaan suojalääkitystä voi harkita muun muassa ihmisille, joilla on pysyvä parisuhde hiv-positiivisen kanssa, homoseksuaaleille miehille, joilla on äskettäin todettu sukupuolitautitartunta, seksiviihdetyöläisille ja injektoitavia lääkkeitä käyttäville. Myös heteroseksuaalit, joilla on suuri määrä seksisuhteita, voisivat tarvita suojalääkitystä.

Truvadan hinta on noin 850 euroa kuukaudessa.

Ulla Järvi

Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030